Valmistujaislahja, vinkit onnistuneeseen lahjavalintaan
LAHJAVINKIT Onnittele uutta ylioppilasta, ammattiin valmistunutta tai korkeakoulututkinnon suorittanutta antamalla valmistujaislahja, joka kestää katsetta ja aikaa!
Keväällä monessa kodissa valmistaudutaan koulujen kevätjuhliin ja valmistujaisiin. Valmistujaislahjan valitseminen voi kuitenkin tuottaa päänvaivaa. Katso lahjavinkkimme, jotka tuottavat iloa pitkään!
Mitä lahjaksi ammattiin valmistuneelle tai ylioppilaalle?
Avain onnistuneeseen lahjavalintaan on tuntea lahjansaajan toiveet ja tyyli. Nuorella vastavalmistuneella on edessään usein muutto opiskelujen perässä ja omat varat menevät herkästi ensimmäisen oman kodin hankintoihin. Vastavalmistunut ansaitsee kuitenkin myös hemmottelua ja luksusta arkeen. Esimerkiksi tyylikäs kello kuitenkin yhdistää käyttöesineen ja arjenluksuksen ja miellyttää taatusti lahjan saajaa! Kun suosit ajatonta designia, lahja antaa iloa vielä pitkään! Jos lahjansaajan toiveet ja tyyli ei ole tiedossa, myös lahjakortti on mieleinen lahja. Sairaanhoitajaksi valmistuneelle varma lahjavalinta on hoitajan kello.
Lahja tuoreelle maisterille, insinöörille tai vasta väitelleelle
Korkeakoulututkinnon suorittanut arvostaa designia ja lahjaa, joka tuo iloa pitkään. Esimerkiksi kauniit korut tuovat ilahduttaa vielä vuosien päästä!
Alta löydät lahjavinkkejä valmistujaislahjaksi niin nuorille, kuin varttuneemmillekin sankareille. Koko kellovalikoimaamme voit tutustua täällä. Varmoja ja ajattomia lahjaideoita löydät esimerkiksi Lumoavan ja Kalevala korun tuotteista ja lisää lahjaideoita miehille löydät täältä.
-
Sale!Pienet 17 cl shampanjalasit lahjapakkauksessa. Lasin jalassa kaunis tinainen rypälekuvio.
-
Northern Viking Jewelry®-Rannekoru "Vegvisir" Vegvisir: Voimariimuin koristeltu laiva odottaa poukamassa. Aurinko on värjännyt merenpinnan oranssiksi. Ilmassa tuoksuu hiki ja terva, meri-ilman kostuttamissa nahkaleileissä virtaa olut. Kylänkoruseppä on jälleen hikoillut pimeässä pajassaan, ja kun äänekäs joukko viikinkisotureita nousee laivaan, seppä ojentaa sotureille Vegvisirin, riimukompassin.“Jos tähdet ja kalavirrat johtavat teidät harhaan, Vegvisir ohjaateidät läpi myrksyjen ja loukkojen. Se tuntee määränpäänne, vaikka vaeltaisitte sumun keskellä”, hän sanoo. Kivihelmistä valmistettu Northern Viking Jewelry -rannekoru jossa teräshela koristeena. Rannekorun sisällä on kuminauha. Tämä antaa joustoa ja tämä rannekoru sopii useampaan ranteen kokoon (miehille). Ranneketjun mitat: - Pituus: One Size (Miesten malli) - Helmien halkaisija: 8 mm - Paino: 24 g
-
Northern Viking Jewelry®-Rannekoru "Tiger Eye Tree Of Life" Kivihelmistä valmistettu Northern Viking Jewelry -rannekoru jossa teräshela koristeena. Rannekorun sisällä on kuminauha. Tämä antaa joustoa ja tämä rannekoru sopii useampaan ranteen kokoon (miehille). Ranneketjun mitat: - Pituus: One Size (Miesten malli) - Helmien halkaisija: 8 mm - Paino: 24 g
-
Teräksestä valmistettu Northern Viking Jewelry-Kaulaketju (Kingchain). Kaulaketjun mitat: - Pituus: 60 cm - Leveys: 0,6 cm - Paino: 82 g Kaulakoru toimitetaan uniikissa Northern Viking Jewelry®-Juuttipussissa. Korun mukana toimitetaan pieni vihkonen jossa esitellään Northern Viking Jewlery®-koruja ja korujen tarinoita.
-
Yhdessä sarja muistuttaa rakkaistamme ja ihanista hetkistä heidän kanssaan. Sarjan taottu pinta heijastaa valoa kauniisti ja korostaa kantajansa upeita piirteitä.
- Hopeahelojen halkaisija 8 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea, Makeanveden helmet
- Rannekorun pituus 17-19cm
-
Yhdessä sarja muistuttaa rakkaistamme ja ihanista hetkistä heidän kanssaan. Sarjan taottu pinta heijastaa valoa kauniisti ja korostaa kantajansa upeita piirteitä.
- Pituus 58 mm, ylemmän osan halkaisija 8 mm, alemman 12 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea, Ruusukvartsi
-
Yhdessä sarja muistuttaa rakkaistamme ja ihanista hetkistä heidän kanssaan. Sarjan taottu pinta heijastaa valoa kauniisti ja korostaa kantajansa upeita piirteitä.
- Pienempien hopeahelojen halkaisija 8 mm, alimman helan halkaisija 12 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea, Ruusukvartsi
- Säädettävä 50/60 cm ketju
-
Virta sarjan korujen pinta on mallinnettu aidosta luonnonkivestä. Sarja muistuttaa rohkeudesta elää juuri omannäköistäsi elämää. Me & Martina korut on suunniteltu sopimaan jokaiseen tilaisuuteen, niin arkeen kuin juhlaankin ja ne muistuttavat sinua siitä, kuinka upea olet. Jokainen koru on valmistettu käsityönä Suomessa omalla verstaallamme.
- Pituus 18,5cm
- Yhden osan leveys 21 mm, korkeus 9 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea
- Valmistettu Suomessa
-
Valo Sarja on saanut inspiraationsa Suomen upeista järvistä, niiden rauhallisista aalloista ja valonsäteiden kimmellyksestä veden pinnassa. Valo sarja sitoo yhteen herkkyyden ja vahvuuden.
- Leveys 23 mm, korkeus 16 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea, Zirkonia kivi
-
Tyyni sarja on saanut inspiraationsa kauniista päivistä veden äärellä, laineiden liplatuksesta vasten rannan kiviä ja tyynestä järvestä ilta-auringon laskiessa horisonttiin.
- Kaulakorun ja korvakorujen halkaisija 10 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea, Zirkonia kivi
- Valmistettu Suomessa
-
Tyyni sarja on saanut inspiraationsa kauniista päivistä veden äärellä, laineiden liplatuksesta vasten rannan kiviä ja tyynestä järvestä ilta-auringon laskiessa horisonttiin. Me & Martina korut on suunniteltu sopimaan jokaiseen tilaisuuteen, niin arkeen kuin juhlaankin ja ne muistuttavat sinua siitä, kuinka upea olet. Jokainen koru on valmistettu käsityönä Suomessa omalla verstaallamme.
- Korkeus 23 mm, leveys 10 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea
- Sisältää hopeaketjun
-
Tyyni sarja on saanut inspiraationsa kauniista päivistä veden äärellä, laineiden liplatuksesta vasten rannan kiviä ja tyynestä järvestä ilta-auringon laskiessa horisonttiin. Me & Martina korut on suunniteltu sopimaan jokaiseen tilaisuuteen, niin arkeen kuin juhlaankin ja ne muistuttavat sinua siitä, kuinka upea olet. Jokainen koru on valmistettu käsityönä Suomessa omalla verstaallamme.
- Leveys 10 mm, korkeus ilman koukkua 23 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea
-
Tyyni sarja on saanut inspiraationsa kauniista päivistä veden äärellä, laineiden liplatuksesta vasten rannan kiviä ja tyynestä järvestä ilta-auringon laskiessa horisonttiin.
- Halkaisija 10 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea
-
Suomessa valmistetut Me & Martinan korut ovat täydellinen lahja rakkaallesi. Säde sarja on saanut inspiraationsa auringon ensimmäisistä säteistä kauniina talviaamuina. Valoa taittava pinta tekee korusta näyttävän ja tuo loistoa jokaiseen päivääsi.
- Kaulakorun halkaisija 20 mm, korvakorujen halkaisija 10 mm
- Materiaali: Kierrätetty Hopea, Zirkonia kivi
- Valmistettu Suomessa
-
Säde Sarja on saanut inspiraationsa auringon ensimmäisistä säteistä kauniina talviaamuina. Valoa taittava pinta tekee korusta näyttävän ja tuo loistoa jokaiseen päivääsi.
- Yhden osan halkaisija 10 mm