Tammiale

Hopeinen Kalevala Koru Pyörre riipus

Monella alalla alkaa alennusmyynnit heti joulun jälkeen. Nykyään on ollut huomattavissa alennusmyyntejä jo jouluviikolla. Se ei istu omaan ajatusmaailmaan mitenkään. Mutta arvatenkin tuotteet seisoo varastossa ja suurten kauppojen paineet pakottavat laittamaan tuotteita halvalla entistä aiemmin. Ja varsinkin sellaisten alojen, joilla sesongit ja muoti vaikuttaa paljon varastoon. Vaatekaupoissa pitää saada vanhat pois uusien mallistojen tieltä. Kukkakaupoissa esimerkiksi joulukukat on hyvinkin sesonkituotteita. Alennusmyynneillä avitetaan näiden tuotteiden vaihtuvuutta. Casio Sheen Maria Tyysterin ranteessa

Kello- ja koruliikkeissä mikään ei happane (paitsi myyjät joskus, hehheh). Aiemmin tuotteet vaihtuivat tasaiseen, kausista ja vuosista riippumatta. Ei ollut suurta tarvetta alennusmyynneille, ei välttämättä vieläkään. Vaikka huomattavissa on, että meilläkin muodin vaihtelu vaikuttaa enenevässä määrin. Tulee tietynlaisia kelloja ryminällä myyntiin ja kahden vuoden päästä kukaan ei niitä enää kysy. Pitää siis olla valveilla ja tarkkana siitä millä tavalla tuotteet vaihtuu. Tietysti, koska ne ei happane, sama muoti tulee takaisin jossain vaiheessa ja silloin ne varaston perälle jääneet ovat suurta huutoa. Nytkin, tänä syksynä, on huomannut miten muutamia vanhemman varaston tuotteita on mennyt kaupaksi. Suurin osa vaihtuu uutena, väkisin niitä silti jää varastoon vähän pidemmäksi aikaa.

Olen tainnut aiemminkin sanoa, että alamme tuotteita ostetaan, kun niille on tarve. Ei auta hopealusikoiden alennusmyynnit, vaikka puoleen hintaan myisi, jos niille ei sillä hetkellä tunnu olevan tarvetta. Ei kelloja osteta pelkästään sen takia, että ne saa halvalla. Kello ostetaan tarpeeseen tai silloin kun se on juuri sen näköinen mitä hakee. No, tässä on tapahtumassa onneksi muutos. Kellot ovat muotiasia. Niitä saa olla itsellä useampia ja niitä vaihdetaan asujen mukaan (allekirjoittaneella kelloja taitaa olla pitkälle toistakymmentä, ne on aina olleet se juttu. Niinkuin toisille naisille vaikka kengät).

Tänä päivänä alennusmyyntejä odotetaan. Varsinkin uutta villitystä Suomessa – Black Fridayta. Kaupat hiljenevät ennen tätä päivää huomattavasti, koska tiedetään varsinkin elektroniikkaa saatavan paljon halvemmalla. Samoin joulun jälkeiset alennusmyynnit kiinnostavat, varsinkin naisia.

Meilläkin alkoi alennusmyynti  (nimitin sen nimellä Tammiale, vaikka aloitimme jo joulukuussa). Koska sellaisia on joulun jälkeen. Ja koska haluamme uudistaa varastoa. Monet yritykset, kuten Kalevala Koru, tuo uusia tuotteita pari kertaa vuodessa markkinoille. Ja poistaa mallistostaan niitä, mitkä eivät ole saaneet suurta suosiota tai ovat jo kauan olleet myynnissä. Myös me uudistamme mallistoa ja myymme näitä poistotuotteita edullisesti. Nykyään vanhat Kalevala Korut ovat haluttua tavaraa ja niitä myydään ehkä eniten meidänkin verkkokaupasta.

Teemu Selänne koru K8SIKalevala Koru Korona riipus Kalevala Koru Suomuhauki sormus Kalevala Koru Ilona kaulakoru hopeaaLeijona naisten kello metallirannekkeella

Käy siis ostoksilla. Osta vaikka varastoon odottamaan tulevia merkkipäiviä. Ei se ole huono asia, että lahja on ostettu ennakkoon ja vielä vähän edullisemmin 🙂

Mukavaa vuoden vaihdetta! Vuosi 2018 kolkuttelee jo kovasti.

Tammialen tuotteet täällä