”Meillä oli pienen pieni unelma ja päätimme kokeilla pienen naisyrittäjäporukan kesken miten ihmiset lähtevät liikkeelle, kun järjestetään kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvä ilta. Ja yllätyimme todella, todella positiivisesti. Kiitos paljon teille, suurelle joukolle naisia, jotka saavuitte paikalle 9.1.!”

Näin alkaa tekstimme paikallislehden mielipidepalstalla. Meillä oli unelma, haave. Toive siitä, että suunnittelemamme ilta toisi naisia, ja miehiäkin, tutustumaan 8 naisyrittäjän järjestämään kauneuden ja hyvinvoinnin iltaan. Idea lähti pienestä ja kasvoi vähän isommaksi. Ei kuitenkaan liian isoksi, koska oli ensimmäinen kerta, kun tämän järjestimme.

Alkuunlähtö

Kiinteistössä, jossa liikkeemme sijaitsee, on 8 liikehuoneistoa. Seitsemässä niistä on jokin yritys, kaikissa naisyrittäjiä. Jopa siinä yhdessä tyhjillään olevassa oli apteekkarina nainen. Apteekki muutti lähes vuosi sitten uuden ruokakaupan yhteyteen ja olin siitä asti miettinyt jotain aktiviteettia, jotta saataisiin sitä samaa elämää pihapiiriin mitä apteekki toi. Sehän tiedetään, että apteekkia tarvitaan aina, eli elämää oli koko ajan parkkipaikalla.

Kesäksi suunnittelin talon yrittäjien poistotuotteiden myyntipäivää, mutta kellosepän kiireet vei voiton ja päivä jäi toteuttamatta. Sitten mieleen juolahti kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvä tapahtuma. Ehdotin sitä ystävälleni, joka valmistui viime vuonna personal traineriksi ja ravintovalmentajaksi. Hänkin oli miettinyt jotain vastaavaa. Ja siitä se ajatus sitten lähti, niinkuin Tikkurilan mainoksessakin sanotaan. Seuraavaksi kysyimme talomme muilta yrittäjiltä mukaanlähtöä. Paitsi tilitoimistolta, heillä ei välttämättä ole ihan tähän teemaan antaa mitään :). Lisäksi pyysimme paria vaate- ja asustepuolen myyjää. Koossa oli nyt kello- ja koruliike korujen puhdistusaine-esittelyineen, personal trainer/ravintovalmentaja/yksityisen kuntosalin esittelijä, hammaslääkäri kotivalkaisuja esittelemässä, kosmetologi/kampaaja  luonnonkosmetiikkatuotteiden kanssa, alusasumyyjä, kukka- ja sisustustavarakauppias pyykkietikoiden kanssa ja vaatteiden jälleenmyyjä sekä neulevaatevalmistaja.

Valmistelut

Tila saatiin tyhjästä apteekin huoneistosta ja hieman jännittyneinä ja odottavina järjestelimme tiloja ja tarjottavia kuntoon ennen h-hetkeä. Itse toivoin, että edes 20-30 ihmistä saapuisi paikalle, 50 olisi jo hyvä! Mutta, miten kävikään? Hirvittävän iso jono jo varttia ennen alkamisaikaa!! Ovia avatessani naisia tuli ja tuli ja tuli ja tila oli hetkessä aivan täynnä. Odotuksemme ylittyivät moninkertaisesti. Eikä tungos tuntunut haittaavan ketään, tila täynnä iloisia kasvoja ja puheensorinaa. Jokainen pääsi tutustumaan vuorollaan pöytiin ja esillä oleviin asioihin. Ja jokainen sai varmasti jotain; palvelua, esittelyä, ilmaistuotteita, löysi ostettavia tuotteita ja naposteltavaa siinä sivussa.

Emme saaneet yhden yhtäkään huonoa palautetta. Isompaa tilaa toivottiin, mutta silti niissäkin oli palaute muuten positiivista. Tämä ilta tulee saamaan jatkoa. Tästä ekasta kerrasta oppineena me tiedämme mitä muutamme ja parannamme. Ja uskallamme laajentaa tapahtumaa pyytämällä lisää naisyrittäjiä mukaan. Ilmeisesti tällä hetkellä ihmiset haluavat panostaa omaan hyvinvointiin, joten miksipä ei tätä asiaa tehtäisi vähän isommin. Jokainen mukaan pyydetty voi miettiä miten ja mitä haluaa tuoda tapahtumassa esille.

Menestys vai ei?

Aina on se ensimmäinen kerta ja aina täytyy kokeilla mikä toimii. Joskus mennään syvälle metsään ja muutetaan koko homma eri suuntaan. Joskus onnistutaan niin hyvin, että täynnä intoa lähdetään viemään asiaa eteenpäin hieman paranneltuna. Tämä jälkimmäinen toteutui nyt. Ja siitä suuri kiitos teille ihanille naisyrittäjille, me yhdessä saimme illan onnistumaan. Kaikki toimi hyvässä yhteishengessä ja innostuneina. Mutta paljon, paljon suurempi kiitos kuuluu teille naisille, jotka lähditte liikkeelle ja tulitte tutustumaan mitä meillä on tarjota. Se palaute, mitä olen saanut asiakkailta heidän poiketessaan liikkeessä, tai kaupan käytävällä puhellessa, lisää sitä tunnetta, että olemme osanneet tuoda hieman hiljaiseloa elävään kylän keskustaan tapahtuman, jollaiselle on ollut tilausta. Me onnistuimme! Eikä kaikki hyvä jäänyt siihen iltaan. Vaan moni meistä on saanut asiakkaita ja kauppoja myös sen illan takia. Eikä sekään ole tärkeintä, että raha vaihtaa omistajaa. Vaan uudet kontaktit, uudet asiat, joita naiset löysi sieltä kierrellessään. Eihän kaikki edes varmaan tiennyt mitä kaikkea meillä voi olla tarjota.

Iso ❤️ teille ihanille ihmisille!!

 

P.S. Minä esittelin näitä tuotteita. Tule käymään, niin näytän miten korut ja pöytähopeat alkavat säihkyä!