Kuvaus
Ilmari-kalvosinnapit täydentävät tyylikkäästi juhlapukeutumisen ja sopivat hienosti lahjaksi läheiselle, jolle haluat kertoa, kuinka paljon hänestä välität. Kalvosinnappien koko on 21×10 mm.
Seppä Ilmarinen on taitava seppä, joka kesytti raudan ja takoi kaikkea tähdistä nauloihin. Muotoilijamme Heikki Hartikainen lähti hahmottelemaan Ilmari-korusarjaa tämä legendaarinen seppä ja hänen taitonsa mielessään. Sarjan korut ovat muuten hyvin pelkistettyjä, mutta koruja kiertävät koristeet ovat kuin muinaisnaulojen päistä.
Hopeakorut rodinoidaan tummumisen ehkäisemiseksi, joten ne säteilevät kauniina jopa vuosikausia. Korut valmistetaan Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa. Luonto on lähellä Saurum Oy:n sydäntä, ja he ovat kehittäneet tuotantonsa mahdollisimman luontoystävälliseksi. Käyttämästään hopeasta 70 % on kierrätettyä.
Lumoava korut valmistetaan Suomessa. Lumoava syntyi vuonna 2008, kun muotoilija Eelis Aleksi (s. 1980) alkoi kehitellä ajatusta muotoilijavetoisesta korutuotemerkistä. Eelis Aleksin mukaan kaiken suunnittelun lähtökohtana on rohkeus ajatella ja nähdä asioita toisin kuin muut.
Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.
Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.
Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.
Aiheeseen liittyy