Isälle

Etusivu » Lahjat » Isälle

Lahja isälle

Meiltä löydät isälle hyvän valikoiman koruja, kelloja ja muita lahjatavaroita esimerkiksi isänpäiväksi tai Joulupukin konttiin.

Isänpäivälahjaksi koru

Miehet käyttävät koruja aiempaa enemmän, koska pukeutumista ajatellaan kokonaisuutena ja korut ovat osa pukeutumista. Koru tuottaa kantajalleen iloa pitkään ja on lähes ajaton muisto antajaltaan! Kaiverrus kuuluu meillä aina hintaan, kun tuotteeseen on mahdollista kaivertaa. Kysy kaiverrusta tilauksen yhteydessä.

Lumoava ja Kalevala Koru valmistavat kumpikin mallistoa myös miehille. Policella on miesten teräksisiä koruja, ne ovat edullisesti alennettuun hintaan. Kannattaa tarttua tarjoukseen!

Myymälässämme on paljon muitakin teräksisiä ja hopeisia miesten koruja. Tervetuloa tutustumaan. Tuotteita lisätään verkkokauppaan jatkuvasti.

Kelloja

Klassinen lahja rakkaalle isälle on laadukas kello. Sveitsiläistä laatua edustaa  Candino jossa yhdistyy laatu ja hinta. Myös Leijona-merkiltä löytyy kelloja niin pojille, nuorille miehille sekä varttuneemmille. Leijona on tunnetusti jo yli 100 vuoden ajan ollut yksi suomalaisten lempikellomerkeistä. Ja aina yhtä varmaa toimivaa laatua. Urheilulliselle miehelle tarjolla on myös runsas valikoima urheilukelloja. Kaikki miesten kellot löydät täältä.

Lahjatavaroita isälle

Yhtenä uutena tuotemerkkinä meillä on suosiotaan kasvattava Ukko Finland. Kokonaan kotimaiset, teräksestä, koivusta ja nahasta valmistetut uudenlaisen muotoilun omaavat taskumatit ja muut juomatuotteet. Osta ja ihastu! Nämä ikuisen takuun omaavat tuotteet tulevat lämmittämään lahjan saajan mieltä kauan. Näiden lisäksi valikoimastamme löytyy perinteisempiä lahjatavaroita konjakin lämmittimistä korttikoteloihin.

Miksi ostaa meiltä

Toimitamme aina varastotuotteet nopeasti, jopa samana päivänä. Jos jostain syystä varasto on päässyt loppumaan, toimitamme tuotteen mahdollisimman nopeasti. Pidämme tilaajan ajan tasalla toimitusaikataulusta. Olemme luotettava myyjä, omaamme pitkän historian tällä alalla ja asiakaspalvelussa.

Tuotteet ovat suomalaisten valmistajien ja tavarantoimittajien koruja. Niillä on aina takuu, jos tuotteessa ilmenee valmistusviasta johtuva vika. Takuuaikaa ei ole määritelty, mutta yleensä vika ilmenee pian käyttöön oton jälkeen. Normaalia kulumaa takuu ei korvaa.