Somestrategia, SEO, Mash ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon

Etusivu » Kelloseppä kertoo » Somestrategia, SEO, Mash ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon

Somestrategia, SEO, Mash ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon

Ajat muuttuvat

On näemmä mennyt hetki, etten ole kirjoitellut. Tarkoitus oli suurinpiirtein viikoittain kirjoitella jotain. Mutta kyllä se aika menee tänä päivänä niin haipakkaa, ettei millään ehdi keskittyä kaikkeen. Mietin tuossa juuri, että ei tämä liikkeen pyörittäminen ihan samanlaista ole mitä edellisellä, saatika sitä edellisellä sukupolvella oli. Kunhan välillä mainosti lehdessä ja vaihtoi näyteikkunaa. Ja tietty muisti palvella hyvin, niin asiakkaita kävi. Ja asiakkaat tuli. Ei tällä hetkellä ole itsestään selvää, että ihmiset tulee. Tutkitaan netistä mitä löytyy ja jos ei helposti löydy haluamaansa fyysisesti läheltä, sopivaan hintaan, niin tilataan. Joskus saa tuotteet jopa kotiovelle asti tarvitsematta liikkua mihinkään.

Siinäpä sitä haastetta tämän päivän kauppiaalle. Ei voi vain jäädä odottelemaan. Tietenkin tässäkin asiassa on ollut eroja. Meillä esimerkiksi ei ole ollut kilpailijaa paikkakunnalla useampaan kymmeneen vuoteen, mutta toisilla paikkakunnilla on jouduttu paneutumaan mainostamiseen ja näkyvyyteen eri tavalla jo ennen netin tulemista. Voin siis puhua vain omasta puolesta.

Internet ja sosiaalinen media

Internet ja sosiaalinen media - Osastotekstien kirjoitus - Hakukoneoptimointi

Internet ja sosiaalinen media – Haltuunotto

Internet ja sosiaalinen media - SEO

Katso lopputulos klikkaamalla kuvaa

Nyt, kun netti on suuri osa tämän päivän elämää, pitää olla nettisivut ja verkkokaupat ja somet. Eikä sekään riitä, että ne on, niitä pitää päivittää. Hakukoneoptimoinnit (SEO) kotisivuille, somestrategiat Facebookiin ja Instagramiin. Välillä vähän kuvia Snapchatiin (suunnitelmissa on avata liikkeelle profiili sinnekin). Ensin miettiminen, sitten toteuttaminen ja kaiken perään seuraaminen mikä toimii ja mikä ei. Ja kun on ihminen, joka mielellään tekisi kaiken itse, niin silloin tarvitaan myös aikaa.

Ennen tämän firman ostamista istuin suurimman osan päivästä kellosepän työpöydän takana. Nykyään se harmikseni on aika rajallista mitä ehdin siinä olla ja huoltaa kelloja. Työt tulee tehtyä, mutta ei sillä tahdilla mitä haluaisin ja vaadin itseltäni. Koko tämän firman pyörittämisen lisäksi pitää vielä käyttää aikaa nettiin. Ja se usein jää tuonne ilta-aikaan ja silloinhan se on perheeltä pois. Mutta itsepä olen yrittäjäksi halunnut, haluan edelleen, pois en vaihtaisi. En tietenkään silti kaikkea vapaa-aikaa käytä työasioihin. Sen päätin jo yrittäjyyden alussa. Muuten ei jaksaisi työtä, jos ei olisi vapaata ja aikaa muulle. Jokainen tarvitsee työn vastapainoksi jotain.

Internet ja sosiaalinen media, tarvitaan aikaa myös perheelle

Vastapainoa työn teolle. Ensin internet ja sosiaalinen media, sitten ulkoilu.

Mutta takaisin aiheeseen… Onnekseni olen saanut tähän netin pyörittämiseen avuksi ja tsemppariksi ammatti-ihmisen. Hän teki nettisivut ja neuvoi mitä kaikkea voin tehdä itse, sekä jaksoi neuvoa ja opastaa. Ja vielä monta kuukautta sivujen valmistumisen jälkeen saattaa soittaa ja vinkata mitä kannattaisi tehdä ja päivittää. Sitten taas tehdään muutama tunti töitä ja homma toimii 👍. Internet ja sosiaalinen media on onneksi ammattilaisilla hallussa, joten sitä apua kannattaa heiltä ostaa (opettelu omalta osaltani jatkuu koko ajan…). Kiitos Soile! Mutta tätä se on. Siellä ne asiakkaat on, netissä. Ja jos haluan tavoittaa uuden sukupolven, niin se puoli on oltava kunnossa. Ei auta muu kuin pistää asioita kuntoon lähes päivittäin.

Uusi maksutapa myymälään

Minulle soitettiin ja tarjottiin sellaista palvelua kuin Mash. Täh, ikinä kuullutkaan? Mutta kun tyttö selitti asiaa ja samalla selasin nettiä, totesin, että tämähän on hyvä juttu! Kohta meillä pystyy maksamaan helposti laskulla (onhan sitä ennenkin saanut pankkisiirron mukaansa, ettei sinällään uusi juttu) tai jopa osamaksulla. Eikä siihen tarvita kuin meidän olemassa oleva maksupääte. Asiakas valitsee maksutavaksi laskun, ilmoittaa henkilötunnuksensa ja saa laskun kotiin. 14 päivän maksuajalla, tai voi halutessaan maksaa pois järkeväkorkoisella osamaksulla. Nyt ei enää tarvitse miettiä kaupan teon hetkellä tilin saldoa. Tai sitä pystyykö tässä kuussa sijoittamaan vähän suuremman summan, sen voi nyt jakaa pienempiin osiin.

On se hienoa miten tämä digiaika saa aikaan kaikenlaisia käteviä juttuja. Minusta on aika hyvä juttu, että tulee uusia palveluita ja tapoja hoitaa kaupankäyntiä. Täysin ilman lisämaksuja. Et tarvitse esimerkiksi vuosimaksullista luottokorttia ollenkaan, varsinkaan jos tämä saataisiin yleistymään nopeasti. Minä tykkään lähteä mukaan kaikkiin uusiin juttuihin, varsinkin teknologiaan liittyviin. Jostain syystä kaikki sellaiset saa aina innostumaan kokeilemaan uutta. Minä olen se, joka aina asentaa kaikki uudet laitteet ja kokeilee uusia juttuja.

Internet hyvä ja huono

Jos ei olisi nettiä, ihmiset kiertelisivät entiseen tapaan liikkeissä tutkimassa mitä on tarjolla. Ovet kävisivät tasaisesti. Moni kivijalkakauppa olisi pystyssä edelleen. Se olisi hyvä. Harmittaa kaikkien niiden puolesta, jotka ovat joutuneet sulkemaan ovensa asiakkaiden vähyyden takia. Mutta kyllä täytyy myöntää se, että internet ja sosiaalinen media myös helpottavat monia asioita. Ihmiset tietävät enemmän ja paremmin mitä haluavat. Heillä on mahdollisuus tutustua tuotteisiin ja vaihtoehtoihin rauhassa. Siinä on yksi syy miksi meillä on verkkokauppa. Ja se tulee koko ajan paremmin esille, että ne asiakkaat, jotka astuvat ovesta sisään, ovat tutkineet ennakkoon mitä meiltä löytyy. Sosiaalisen median kautta saadaan tuotteisiin ja asioihin tuotua mukaan myös tunnetta ja erilaista näkökantaa kuin verkkokauppojen tuotekuvaukset.

Meillä ei ole nettisivuilla läheskään kaikkia tuotteita, oikeastaan vain murto-osa. Toivon löytäväni aikaa enemmän sen muuttamiseen. Se ei ole nopeaa johtuen siitä, ettei ole olemassa valmista kuvamateriaalia ja myyntitekstejä. Tällöin voisi vain lisätä sinne kaikki nopeasti ja olla tyytyväinen. Tällä hetkellä aikaa menisi tosi paljon hyvien kuvien ottamiseen ja jokaisen tuoteselostuksen keksimiseen. Taas tullaan siihen, että kun mielellään tekisi kaiken itse… Mutta lupaan panostaa asiaan, sitten, kun se kellosepän pöytä ei notku töistä. Ettei tarvitse tinkiä liikaa perheen kanssa olevasta ajasta niin kauan kun siellä on kaikki perheenjäsenet vielä saman katon alla. Voi olla, että tämä on sitä sitkun, joten jossain vaiheessa saattaa vain olla paras antaa se homma eteenpäin jollekin toiselle.

Siihen asti, toivoisin jokaisen, joka haluaa tietää mitä meillä on tarjolla, tulevan sen netin selaamisen lisäksi tutustumaan tuotevalikoimaamme. Meillä saa kiertää ja katsella. Paikan päällä kierrellessä tuotteista saa paremman mielikuvan, siihen aiheeseen liittyen kirjoitin aiemmin kirjoituksen Tuotteiden myynnin vaikeus. Ja lupaan olla tyrkyttämättä, annan rauhan tutustua ja jos jotain löytyy, niin sitten voidaan tehdä ne kaupat. Jos ei, niin toivottavasti asiakas löytää jostain muualta sen mitä hakee.

2018-02-25T21:53:27+00:00 |

Kirjoittajasta

Kelloseppä jo 4. polvessa. Kertoo ajoittain juttuja liikkeen asioista omalla tyylillään, eli ei ammattimaisena kirjoittajana vaan ammattimaisena kauppiaana ja kelloseppänä.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: