Näin virallisena syntymäpäivänä on hyvä muistella liikkeemme kulkua yli 90 vuoden takaa tähän päivään. Tänään on Kelloliike Kankareen 92. syntymäpäivä. Mitä isoisoisä korjasi, onko yhtään samaa mitä minä, 4. polven kelloseppä teen?
19. vuosisadan alku
Eletään vuosisadan alkua. Siis 1900-luvun alkua. Väinö Mäkelä on nuorimies, hänen veljensä on 
kelloseppä. Tiedetään, että heidän isänsä ja isoisänsä ovat jo korjailleet Säkylässä kelloja. Väinö haluaa oppia myös kellosepän taidot ja veli opettaa. Ja niin alkaa meidän suvussamme tarina, joka jatkuu vielä, jo neljännessä polvessa (itse asiassa siis jo kuudennessa polvessa on kelloseppiä).
Säkylä on pieni kylä Satakunnassa. Asukkaita ei ole montaa tuhatta. Ei siis myöskään korjattavia kelloja. Väinö oli opettanut vaimonsa veljen kellosepäksi ja he, hän ja Otto Vilanto, lähtevät suureen maailmaan, Helsinkiin perustamaan kelloliikettä. He pitävät sitä yhdessä parin vuoden ajan ja Otto jää sinne.
Otolla oli siellä usean vuosikymmenen ajan kellotehdas ja -liike. Hänen valmistamiaan kelloja liikkuu edelleen eri puolilla Suomea. Me saamme usein kunnian huoltaa sukulaisemme valmistamia kelloja, Rhein ja OV-merkkisiä (tästä merkistä puhutaan välillä myös, että se tarkoittaa Oikea Valmet, mutta niin se ei ole. Valmet-kelloja valmisti Valmetin instrumenttitehdas ja ne ovat kyllä hyvin samannäköisiä kaapin muotoilultaan).
Väinö palaa perheensä kanssa takaisin Säkylään, koska Helsingissä on haastavaa tehdä työtä pelkästään kelloja korjaamalla. On myös sisällissota, joten olot todennäköisesti ovat hieman epävarmat siellä. Hän laittaa pystyyn oman verstaan, jonka ohella korjaa myös polkupyöriä ja kalastaa. Verstas on hänen kotonaan, paikassa, jossa liike oli 65 vuoden ajan. Syyskuussa 1926 avataan ovi kadulle päin ja tästä päätettiin tehdä kelloliikkeen syntymäpäivä. Liikkeen nimenä on usean vuosikymmenen ajan Kelloliike Väinö Mäkelä (pienillä vivahde-eroilla, jos oikein tarkkoja ollaan).
Väinön aikana korjattavat kellot olivat pitkälti seinäkelloja ja taskukelloja. Vanhoja tupakelloja, sellaisia puukoteloisia, joissa taulut ovat maalattuja kukkakoristein, liikkui paljon. Niitä oli valmistettu 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puolelle. Rannekellot yleistyivät koko ajan, ollen käsivetoisia tai automaatteja. Automaatteja alkoi ilmestyä markkinoille 1940-luvulla. Töitä riitti melko mukavasti. Silti Väinö kokeili myös kananmunien välitystoimintaa (1930-luvulla). Pitäähän yrittäjän yrittää 🙂
Seuraavat sukupolvet
Väinölle ja vaimolleen Marialle syntyi tytär Kerttu. Kerttu työskenteli liikkeessä myös. Ja opetteli esimerkiksi käsinkaiverrustaidot. 1940-luvulla, sotien jälkeen, kuvioihin ilmestyi myös Kertun puoliso Jorma, maatilan poika. Väinö opetti vävylleen kellosepän ammatin ja näin pariskunta jatkoi liikkeen toimintaa yhdessä Väinön ja Marian kanssa.
Kertun ja Jorman nuorempi lapsi, poika Tuomo, innostui myös kellojen korjaamisesta ja korjaili kelloja jo yhteiskouluikäisenä koulupäivien jälkeen. Oli selvää, että hänkin halusi siitä ammatin. Tuomo valmistui Tapiolasta kelloseppäkoulusta vuonna 1968 ja tuli liikkeen toimintaan mukaan. Isoisänsä Väinö ei ollut tällöin enää elossa, joten työtä jatkettiin vanhempien kanssa. 70-luvulla työkuvioihin ilmaantui uutta. Jotain suurta oli keksitty: paristokäyttöiset kellot. Siinä olikin sulattamista mekaanisten kellojen jälkeen, tuleeko tästä muka jotain… Tekniikka kehittyi ja paristokäyttöiset kellot valtasivat tilaa mekaanisilta. Paristokellot kävivät tarkemmin aikaa ja ne olivat moderneja.
Ja nykyinen sukupolvi
Syksyllä 2016 juhlistimme liikkeemme 90-vuotista taivalta, nykyään siis nimeltään Kelloliike Kankare (siinäkin niitä vivahde-eroja on ollut omistajien nimien mukaan). Liike ei toimi enää samassa rakennuksessa Rantatien varrella. Se on ollut vuodesta 1991 keskustassa isommissa tiloissa, Rantatien ja Pyhäjärventien risteyksessä.
Nyt, kun minä, seuraavan sukupolven edustaja jatkan tätä yritystä ja kellosepän tointa, on maailma taas muuttunut ympärillä. Mutta kelloja huolletaan edelleen, niin paristokäyttöisiä, kuin mekaanisiakin. Jo muutamien vuosien ajan vanhojen perintökellojen suosio on kasvanut ja niitä halutaan kunnostaa käyttöön. Työtä siis riittää edelleen. Ja sitä riittää siksikin, että läheskään jokaisessa alan liikkeessä ei ole kelloseppää. Silloin huoltopalvelut ostetaan sieltä, missä seppä pystyy ottamaan vastaan muitakin kuin oman asiakaskunnan töitä. Meilläkin on lähes 10 liikettä, joille korjataan. Ihan niitä samoja, mitä isoisoisäni korjasi aikanaan sekä tietenkin myös uusia, 2000-luvulla valmistuneita kelloja. Eli paljonkin yli 100 vuoden haarukalla olevia.
Kello on yksi niitä harvoja esineitä, joita korjataan vaikka sillä olisi paljon ikää. Aika kulkee eteenpäin koko ajan, sitä ei saa pysäytettyä. Mutta me saamme kantaa mukanamme ajan näytön välineitä, vuosista ja vuosikymmenistä toiseen, kunhan vaan niistä pidetään huolta. Onnea me! Ja kiitos te, asiakkaat, että saamme kunnostaa teille tärkeitä esineitä! Tästä jatkaa mielellään vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Työn parissa, jota rakastaa tehdä. Vuodesta toiseen.
Kommentoi