Tapaaminen Säkylässä

Olen saanut tutustua Kristiinaan työn merkeissä hienon naisyrittäjäverkoston kautta. Odotan kovasti taas tapaamistamme ja että näen hänet omassa liikkeessään työnsä äärellä. Matka Säkylään taittuu nopeasti ja pian olenkin jo liikkeen edustalla. Tämän modernin rakennuksen paikalla on joskus sijainnut vanha meijeri, jonka kuvan Kristiina näyttää. Keskusta on muuttunut vuosien aikana, minulle se näyttäytyy nyt ihan uutena kaikki. Vaikka aurinko paistaa kauniisti, on tuuli jo syksyisen kylmä. Ehkä viima puhaltaa järveltä, jonka maisema upeasti avautuu kadun toiselta puolelta. Sen täytyy olla mahtava voimavara paikkakuntalaisille. Sellaisena se ainakin minulle näyttäytyy kaikessa komeudessaan.

Kelloseppä ja yrittäjä jo (ainakin) 4. polvessa

Kristiinalle yrittäjyys sopii ja se taitaakin kulkea ihan verissä. Kelloliike Kankareen liikkeen omistajana hän on jo neljännen sukupolven edustaja. Joidenkin perimätietojen mukaan kellosepän työtä on tehty jo viidessä tai kuudessa polvessa, vaikka silloin ei liiketilaa ollutkaan. Heti aamusta käy monia tuttuja asiakkaita eri asioilla. On silmälasien korjausta, kaiverrustyötä, korumyyntiä. Oman huomioni kiinnittää heti se, kuinka lämpimästi ja tutusti kaikki henkilöt otetaan vastaan. En tiedä olivatko kaikki tuttuja, mutta jos eivät niin sillä tavoin heidät kaikki kuitenkin huomioitiin. Kuin vanhat ystävät.

Taustoissa tapahtuu

Työpäivät koostuvat monista tehtävistä ja toimista, jotka eivät kaikki tapahdu liikkeen puolella fyysisissä asiakaskohtaamisissa. Liikkeen pyörittäminen vaatii myös hieman paperitöitä, ostojen ja tuotevalikoiman pohdintaa, siisteyden ylläpitoa ja somistusta. Näissä viimeksi mainituissa toimissa apuna toimii Sanna. Markkinointi, sosiaalisen median päivitykset ja ylläpito, sekä bloggaus. Nämä kaikki ovat osa työpäivää ja tärkeitä kanavia kohdata asiakkaita lähellä ja myös kauempana. Samoin verkkokaupan ylläpito palvelee heitäkin, jotka eivät pääse aina liikkeeseen paikalle asioimaan. Yksi taitaa olla lähinnä sydäntä (asiakaskohtaamisten ohessa), nimittäin kellosepän työt. Asiakastöitä otetaan vastaan omassa liikkeessä, mutta Kristiina tekee myös muiden liikkeiden korjauksia. Liikevaihdosta sepän työt tuovat noin neljänneksen. Yksityisten asiakkaiden lisäksi liikkeessä asioivat yritykset ja yhdistykset, sekä merkittävä yksittäinen suurempi asiakas Porin Prikaati työllistää mukavasti.

Arjen juhlaa

26.9. vietetään Kelloliike Kankareen vuosipäivää. Kaikkein hienointa on nähdä, että saa tehdä sitä työtä mitä haluaa ja mistä nauttii. Ihan ensimmäinen haave oli kuitenkin Esson baarin myyjä, koska lapsuudessa tuttujen huoltoasemalta oli niin lämpimät tunnelmat ja hyvät muistot mielessä. Melko nopeasti Kristiina tiesi kuitenkin, että hänestä tulee joko kulta- tai kelloseppä ja kelloseppä hänestä tulikin. 12-vuotiaasta alkaen hän pääsi liikkeeseen tiskin taakse maistelemaan miltä työ siellä vaikuttaa. Perheen tuella ja voimalla yrittäjyyteen on kasvanut ja oppinut ihan lapsesta asti ja 2017 lähtien vastuu on lähes kokonaan ollut itsellä. Enempää ei voisi työltään toivoakaan. Se on elämäntapa, josta nauttii. Arvostan todella paljon ja inspiroiduin itsekin päivästä kovasti. Lisäksi yhteistyötä tulee tehtyä muidenkin yrittäjien kanssa, kuten paikallisten eri alojen toimijoiden, Marian ja Mania Jewelsin kanssa. Yhdessä olemme enemmän!

Luonnosta voimaa, Pyhäjärvi

Ennen lähtöäni käymme vielä Pyhäjärven rannassa, ihan kunnanviraston kulmalla. Siellä on kaunis valkoinen kaarisilta ja viileä puhallus avoimelta järveltä pakottaa kietomaan takin ympärille entistä tiukemmin. Rantapuistossa on eri värisiksi maalattuja penkkejä, ehkä ensi kesänä kahvia termoksessa istun siellä itsekin. Kaksi joutsenta ui rinnakkain kaulat kaarella ja yhtäkkiä nousevat lentoon äänekkäästi vettä viistäen. Yritän kaivaa esiin kännykkää, mutta tätä hetkeä ei voi ikuistaa kuvaksi, muuta kuin omiin muistoihin tallennettavaksi. Tavataan taas pian!

 

HelenaS