Säkylässä syntynyt sarjan uusin tuote, kalvosinnapit. Kalvosinnappien koko 12 x 22 mm.
Säkylässä syntynyt, kalvosinnapit
99,00 €
Varastossa (voidaan jälkitoimittaa)
Varastossa (voidaan jälkitoimittaa)
Kuvaus
Säkylässä syntynyt
”Kiven karhea
simpukan sileä
eläväksi hiottu
Säkylässä syntynyt.
Kokonaan tai vähän
tahdon juurtua
tähän.”
Halusimme luoda Säkylään ja säkyläläisille oman korun. Jotain mikä voisi koskettaa jokaista omalla tavallaan, jokainen voi löytää siitä sen oman säkyläläisyyden ja kotipaikan merkityksen. Koru ei kuitenkaan ole niin selkeästi vain säkyläläinen, etteikö sitä voisi käyttää joku muualtakin oleva. Säkylässä syntynyt nimi ei edellytä, että korun käyttäjän on oltava täällä syntynyt. Säkylässä on voinut syntyä joku hyvä bisnesidea, muuten vain loistava ajatus tai vaikka kummilapsi. Tai ei mitään näistä, sehän on vain korun nimi. Isoa kaulakorua tehtiin 20 kappaleen numeroitu sarja, joka on nyt jo myyty lähes loppuun.
Korun idea lähti Aikuisopiston rehtorilta, Päivi Åbergilta. Korun suunnitteluun ja valmistukseen otettiin mukaan taidekaivertajamestari Tarja Luhta. Me kolmen tiimi suunnittelimme ja toteutimme korun, jossa on kaksi myllynkiveä vähän limittäin. Tai mitä vaan korun kantaja siinä haluaakin nähdä, simpukan tai Säkylän neljä ässää (Sokeri, Siika, Sotilas ja Siipikarja). Koru päätettiin lanseerata Säkylän 150-vuotisjuhlavuotena ja sen tarina tulee jatkumaan myös juhlavuoden jälkeen.
Korusta tehtiin myös pienempi versio, joka on tasan yksi neljäsosa isosta korusta. Korvakorut ovat samat pienemmät versiot.
Sarjaan kuuluu miehille kalvosinnapit sekä solmionpidin.
Ison korun pintaan on kaiverrettu Kelloliikkeen koordinaatit. Olemmehan aika keskellä Säkylää. Halutessaan koruun voidaan kaivertaa myös jonkun muun säkyläläisen paikan koordinaatit. Ne voi tilatessa ilmoittaa kassalla lisätiedoissa (tällöin korulla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Pienessä korussa tai korvakoruissa ei ole koordinaatteja. Pienen korun taakse voidaan kaivertaa pieni teksti kuten nimi ja päivämäärä tai vuosiluku.