Lumoava Hurma riipus

159,00 

Ei varastossa, vain jälkitoimituksena

Upea, uutuuskoru Hurma jäykässä pannassa. Materiaali kirkasta hopeaa, halkaisija 25 mm. Panta on 45 cm pitkä.

Ei varastossa, vain jälkitoimituksena

Kuvaus

Lumoava Hurma riipus

Kevään 2019 uutuuskorusarja Hurma on herkkä, ihastuttava uutuus. Koru aiheuttaa muotoilullaan ja syvyydellään ihastusta. Korusarja on uskomattoman kaunis. Se on luonnossa monin kerroin kauniimpi mitä kuvat antavat ymmärtää. Korua ei ole rodinoitu, jotta korun syvyys ja muodot tulevat paremmin esille.

Inni Pärnäsen muotoilema Hurma sai inspiraationsa aasialaisista paperikoristeista, niiden visuaalisuudesta ja mielenkiintoisesta toteutustavasta. Koristeissa on tietynlaista taikaa, jota hän onnistui myös Hurmaan vangitsemaan.

Taiteen maisteri Inni Pärnänen on tehnyt hienon uran korusuunnittelijana ja taiteilijana. Innin töissä materiaalivalinta on sekä inspiraatio että sattumanvaraista työskentelyprosessia ohjaava tutkimusmatka. Työ itsessään on polku, joka kertoo miten edetä. Uteliaisuuden, kokeilun ja oivalluksen kautta syntyy aikaa kestävää muotoilua, jossa pinottavuus, nivoutuvuus sekä rakenteiden toiminnallisuus tukevat toisiaan.

Korut valmistetaan Kuopiossa, jylhien metsien ja järvien ympäröimänä. Kaunis luontomme on yrityksen suurin inspiraation lähde, ja he haluavat olla mahdollisimman ympäristöystävällisiä kaikessa tekemisessään. Korujen materiaalikin on kierrätettyä jalometallia.

Lumoava korut ovat ihastuttaneet kantajiaan jo 10 vuoden ajan. Lumoava suunnittelijoilla on jokaisella oma muotokieli ja tunnistettava tyylinsä. Kuitenkin Lumoava on harmoninen kokonaisuus, jossa jokaisen suunnittelijan korut täydentävät toisiaan.

Kun kohtaamme aistein avoimin,
tää onkin hetkistä valloittavin
Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.

Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.

Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.

Go to Top