Taskukellot

Taskukello on hyvä lahjaidea

Vedettävät taskukellot ovat perinteisiä lahjoja miehelle. Niitä annetaan tänä päivänä useimmiten 50 vuotta tai 60 vuotta täyttävälle. Mutta ne ovat koko ajan suositumpia lahjoja mussakin ikäluokissa, jopa kastelahjaksi.  Perinteiset vedettävät taskukellot ovat osa juhlapukeutumista. Kelloon kiinnitetään vitjat, kellonperät, ja toinen pää puvun liivin napinreikään. Kello sujautetaan liivin taskuun, josta sitten aina välillä vilkaistaan ajakulua. Vedettävien taskukellojen rinnalla on olemassa myös paristokäyttöisiä, mutta niitä on markkinoilla vähemmän. Vedettävät taskukellot ovat arvostetumpia.

Taskukellojen kulta-aika oli ennen sotia. Sotien jälkeen rannekellot nousivat suosioon arkikäytössä; ranteessa oleva kello kulkee helpommin mukana. Koska pukuja käytetään nyt taas enemmän, myös nuoret miehet, taskukellot ovat nousseet halutuiksi. Jos ei ole olemassa suvun perintökelloa, uusi taskukello lahjaksi on siis hyvä valinta. Anna rippilahjaksi tai ylioppilaslahjaksi perinteinen taskukello. Meidän valikoimasta löytyvät Leijona-taskukellot. Saatavana on vielä muutama kappale numeroituja Suomi 1917 taskukelloja.

Ilmainen kaiverrus

Kaiverramme taskukellosi veloituksetta. Kerro vain tilatessasi mitä siihen haluat. Joissain malleissa on vaakunakuvio kannessa. Siihen mahtuu nimikirjaimet. Muuten kaiverrus tehdään lähes aina kannen sisäpinnalle. Voimme keskustella kaivertamisesta myös suoraan puhelimitse tai sähköpostilla, jotta päästään mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Kaiverrettua tuotetta ei voi palauttaa (kts toimitusehdot).

Go to Top