Rippiristi ja rippilahja

Rippilahja

Anna rippikoulunsa päättävälle pojalle rippilahjaksi esimerkiksi suosittu solmioneula tai kalvosinnapit. Näitä on nuorekas valikoima Lumoavalla ja Saurum Oy:llä. Myös Leatherman tuotteet, kuten Tread työkaluranneke sopii hyvin lahjaksi.

Tytöille yleisin rippilahja on jokin koru. Tänä vuonna suosittuja on ollut Kalevala Koru Kosmos tai Lumoava Solina. Yksi erittäin kaunis ja ajatusta täynnä oleva koru on Katri Niskasen suunnittelema Soulmates, jossa on kolme eri vaihtoehtoista tekstiä, esimerkkinä ”Always Be You”.

Myös rannekelloja ostetaan lahjaksi. Nykyään kellot ovat iso osa pukeutumista ja niiden halutaan olevan näyttäviä asusteita. Suosittu kellonväri on nyt kullanväri. Leijona-kelloista löytyy hyviä vaihtoehtoja. Tytöille voi suositella pelkistettyä Rosefield-merkkiä.

Rippiristi

Kummit ostavat yleisesti rippilahjaksi ristin. Hopeiset ristit ovat olleet viime vuosina tykätympiä, mutta nyt ostetaan jonkin verran myös kultaisia. Tältä osastolta löydät suurimman osan meidän ristivalikoimastamme. Halutessasi toimitamme myös jonkun muun mallin, jota ei nettisivuiltamme löydy. Ota siis yhteyttä joko lomakkeella tai sähköpostilla. Me autamme enemmän kuin mielellämme kaikissa asioissa.

Useimpiin tuotteisiin on mahdollista kaivertaa. Kaiverrus kuuluu aina hintaan, mutta kaiverrettua tuotetta ei ole mahdollista jälkikäteen vaihtaa tai palauttaa. Kerro tilausta tehdessäsi haluamasi kaiverrus lisätiedot-kentässä. Me kaiverramme, jos se on saatavilla tuotteeseen.

  • Atlantic Worldmaster
    Sveitsiläinen laadukas Atlantic Worldmaster Diver Chronograph on tyylikäs teräksinen rannekello mustalla nahkarannekkeella ja mustalla taululla jossa punaiset yksityiskohdat, kellossa on myös kestävä safiirilasi. Kuoren halkaisija on 45mm ja rannekkeen leveys 22mm kiinnityskohdasta.
  • Sale!
    Eterna Grace

    Eterna Grace Two Hand nahkarannekkeella

    Alkuperäinen hinta oli: 1350,00 €.Nykyinen hinta on: 675,00 €.
    Kaunis valkorannekkeinen sveitsiläinen naisten kello. Kello on siro, 32 mm kokoinen ja siinä on timantteja. Ainutlaatuinen tilaisuus saada viimeinen kappale edulliseen hintaan! Tuote nähtävillä Eurassa Helmikulmassa.
  • Tyylikäs ja laadukas Sveitsiläinen miesten Atlantic rannekello, teräksenvärisellä sileällä mesh-rannekkeella. Tyylikkään musta kellotaulu teräksenvärisillä indekseillä ja punaisella keskellä taulua olevalla sekuntiviisarilla, kellossa on myös päivämääränäyttö ja kestävä safiirilasi. Vesitiiviysluokka 5atm. Kuoren halkaisija on 42 mm ja rannekkeen leveys 20 mm.
  • HAVU Korpi tyylikäs puinen Unisex automaattirannekello safiirilasilla. Valmistettu Suomalaisesta koivusta. Kellotaulun halkaisija on 40mm ja rannekkeen leveys 20mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

    Puinen automaattikello laadukkaalla koneistolla

    Korpi on huippulaadukkaista materiaaleista valmistettu puinen automaattikello. Tilaa oma Korpi-kellosi jo tänään. Lupaamme 100% tyytyväisyystakuun.

    Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Ohjevideon rannekkeen lyhentämisestä löydät tästä linkistä.
  • Järwi Limited edition
    Uutuus Leijona Järwi automaattikello.  Kellon halkaisija on 40 mm ja se on 200m asti vesitiivis. Automaattikoneiston näkee takapohjassa olevan lasin kautta.
  • Alvar ja Aino Aalto. Suomidesignin voimapari ylitse muiden. Herätimme Aaltojen ikonisen muotoilun henkiin modernina kellomallistona yhdessä muotoilija Harri Koskisen kanssa. Kelloissa yhdistyy Aaltojen suunnittelun klassiset elementit sekä heidän lempimateriaalinsa – kotimainen koivu. A40-kellomallissa hopean värinen runko sekä minuuttikehä pyöristetyllä reikäkuviolla yhdistyvät harmonisen vaaleaan koivuun. Kellon puisen rannekkeen saat halutessasi vaihdettua lisäosana ostettavaan hirvennahkarannekkeeseen. Kellon halkaisija on 40mm ja rannekkeen leveys 20mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Alvar ja Aino Aalto. Suomidesignin voimapari ylitse muiden. Herätimme Aaltojen ikonisen muotoilun henkiin modernina kellomallistona yhdessä muotoilija Harri Koskisen kanssa. Kelloissa yhdistyy Aaltojen suunnittelun klassiset elementit sekä heidän lempimateriaalinsa – kotimainen koivu. A36-kellomallissa hopean värinen runko sekä minuuttikehä pyöristetyllä reikäkuviolla yhdistyvät harmonisen vaaleaan koivuun. Kellon puisen rannekkeen saat halutessasi vaihdettua lisäosana ostettavaan hirvennahkarannekkeeseen. Kellon halkaisija on 36mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Alvar ja Aino Aalto. Suomidesignin voimapari ylitse muiden. Herätimme Aaltojen ikonisen muotoilun henkiin modernina kellomallistona yhdessä muotoilija Harri Koskisen kanssa. Kelloissa yhdistyy Aaltojen suunnittelun klassiset elementit sekä heidän lempimateriaalinsa – kotimainen koivu. A36-kellomallissa kullanvärinen runko sekä minuuttikehä pyöristetyllä reikäkuviolla yhdistyvät harmonisen vaaleaan koivuun. Kellon puisen rannekkeen saat halutessasi vaihdettua lisäosana ostettavaan hirvennahkarannekkeeseen. Kellon halkaisija on 36mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Festina miesten kello F20524/1 Chrono Bike Special Edition. Tämä kello tulee kahdella rannekkeella, joka on helppo vaihtaa tilanteen mukaan myös itse!  Kello on 100m vesitiivis eli kestää myös uimisen. Kuoren halkaisija on 44,5 mm ja rannekkeen leveys 24 mm. Festina-kelloilla on kahden vuoden takuu.
  • Tyylikäs mekaaninen umpikuorinen  Leijona-taskukello jossa musta kromikuori ja tyylikäs musta taulu valkoisilla numeroilla ja viisareilla. - Halkaisija 50mm – kellon mukana perät, panssariketju.
  • Uutuus Leijona Järwi automaattikello. Tässä kellossa on sininen taulu sekä minuuttikehä. Kellon halkaisija on 40 mm ja se on 200m asti vesitiivis. Automaattikoneiston näkee takapohjassa olevan lasin kautta.
  • Uutuus Leijona Järwi automaattikello. Tässä kellossa on musta taulu sekä minuuttikehä. Kellon halkaisija on 40 mm ja se on 200m asti vesitiivis. Automaattikoneiston näkee takapohjassa olevan lasin kautta.
  • Saurum logo
    Valkokultainen risti, jossa taottu ja kiiltävä puolittaa ristin jokaisen sakaran. Korun mitat ovat 12 x 20 mm.
  • Saurum logo Hopeinen risti tytölle
    Valkokultainen kotimainen risti. Korun mitat ovat 11 x 20 mm. Ketju ei kuulu hintaan. Kaiverrus kuuluu korun hintaan, ilmoita haluamasi teksti lisätiedoissa.
  • HAVU Harju tyylikäs miesten puinen rannekello, valmistettu Suomalaisesta koivusta. Kellotaulun halkaisija on 44mm ja rannekkeen leveys 22mm. Havu keilloilla on kahden vuoden takuu. Jos etsit kelloa, joka huomataan niin kokonsa kuin tyylinsä puolesta, valitse Harju. Harju on yhdistelmä laadukkaita materiaaleja, oululaista muotoilua sekä japanilaista kellokoneisto-osaamista. Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Ohjevideon rannekkeen lyhentämisestä löydät tästä linkistä.
  • Miesten kaksivärinen teräksinen rannekello, mustalla taululla ja päivämääränäytöllä. Tyylikkäät kullanväriset indeksit ja osoittimet jotka loistavat pimeässä. Kello on täysin sveitsiläisvalmisteinen, siinä on laadukas Rondan kvartsikoneisto. Kuoren halkaisija on 37,5 mm ja rannekkeen leveys 18 mm. Kellossa on naarmuuntumaton safiirilasi ja kello on vesitiivis 50 m asti. Kellolla on 2 vuoden takuu ja se toimitetaan alkuperäisessä kotelossa.  
  • Tyylikäs ja ajaton teräksinen miesten rannekello harmaalla taululla ja päivämääränäytöllä. Kellossa on safiirilasi ja se on 50 m asti vesitiivis. Kuoren halkaisija on 37 mm.
  • Kullanvärinen  rannekello vaalealla taululla ja päivämääränäytöllä.  Kuoren halkaisija on 37 mm, rannekkeen leveys 15 mm. Kellon vesitiiviys on 50 m.
  • Mieleenpainuvaa tyyliä. Aarni Siriuksen upea ja selkeä muotoilu asettaa riman korkealle. Hopeiset yksityiskohdat sekä pieni sekuntinäyttö vangitsevat katseen.
  • Klassista säihkettä. Aarni Saga on upea kotimaisesta saarnesta valmistettu kello erityisesti naisille. Hopeiset yksityiskohdat sopivat hyvin yhteen muiden samansävyisten korujen kanssa. Kellon halkaisija on 34mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Tyylikäs Aarni Sirius-Tammi rannekello on valmistettu tammesta. Kellossa on suuri mattamusta kellotaulu sekä pieni sekuntinäyttö. Pronssin väriset yksityiskohdat on ruostumatonta terästä. Kellon halkaisija on 42mm ja rannekkeen leveys 20mm. Aarni-kelloilla on 3 vuoden takuu. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa.
  • Näyttävillä Tanssi-koruillamme täydennät juhlatyylisi. Niissä juhlan lumoava taika kulkee mukanasi ainiaan. Korvakorujen koko on 31x60mm. Tanssi-korvakorut piristävät jokaista asuasi niin arjessa kuin juhlassa.
  • Iso Solina riipus
    Näyttävä pyöreä Solina riipus pitkässä ketjussa. Korun halkaisija on 53 mm ja ketjun pituus 85 cm.
  • Tyylikäs ja ajaton teräksinen miesten rannekello harmaalla taululla. Taulun alaosassa sekuntiviisari omassa pienessä taulussaan. Kellossa on safiirilasi ja se on 50 m asti vesitiivis. Kuoren halkaisija on 39 mm.
  • Tyylikäs mekaaninen umpikuorinen kultadubleinen Leijona-taskukello jossa verkkokuviotu pinta vaakunakuviolla. Kellon halkaisija on 50mm.
  • Ajaton ja arvokas Aarni Loihi on klassisen tyylikäs rannekello jota kehystää oliivipuinen reunus. Kestävä ja pehmeä ranneke on valmistettu kotimaisesta hirvennahasta. Kellotaulu on väriltään tyylikkään hopeanharmaa. Kellon halkaisija on 40mm ja rannekkeen leveys 20mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • F20541-2
    Festina Chronograph tyylikäs teräksinen kullanvärinen rannekello tummansinisellä taululla. Kellossa on ajanotto, päivyri ja pimeässä hohtavat indeksit ja viisarit. Kello on 100m vesitiivis eli kestää myös uimisen. Kuoren halkaisija on 45mm ja rannekkeen leveys 24mm. Festina-kelloilla on kahden vuoden takuu.
  • Oiva-riipuksella ilahdutat isää isänpäivänä, yllätät läheisesi hänen syntymäpäivänään tai koristaudut itse niin arkeen kuin juhlaan. Tee Oiva-riipuksesta ainutlaatuisen lisäämällä koruun viestin. Oiva-riipuksen takaosassa on runsaasti kaiverrustilaa. Korun koko on 24x33mm ja ketjun pituus on 50 cm.
  • Festina Chronograph tyylikäs teräksinen rannekello tummansinisellä taululla, keraamisella kehällä ja kestävällä safiirilasilla. Kellossa on ajanotto, päivyri ja 24h näyttö. Kello on 100m vesitiivis eli kestää myös uimisen. Kuoren halkaisija on 44mm ja rannekkeen leveys 22mm. Festina-kelloilla on kahden vuoden takuu.
  • Valtiatar-korusarja tuo iloa kaikkiin elämän hetkiin. Se hurmaa ajattomuudellaan ja toimii todellisena voimakoruna. Korun koko on 39x50 mm ja ketjun pituus on 70/85 cm.
  • Tyylikäs ja ajaton teräksenvärinen miesten rannekello harmaalla taululla ja päivämääränäytöllä. Taulun alaosassa sekuntiviisari omassa pienessä taulussaan. Kellossa on safiirilasi ja se on 50 m asti vesitiivis. Kuoren halkaisija on 39 mm, rannekkeen leveys 20 mm.
  • Tyylikäs mekaaninen umpikuorinen  Leijona-taskukello jossa verkkokuviotu pinta vaakunakuviolla. Kromikuori. Kellon halkaisija on 50mm.
  • HAVU Kielo  suomalaisesta koivusta valmistettu naisten rannekello valkoisella taululla. Kellotaulun halkaisija on 32 mm ja rannekkeen leveys 16 mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.    

  • HAVU Aura Eebenpuusta valmistettu Unisex rannekello Kellotaulun halkaisija on 42mm ja rannekkeen leveys 20mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

  • HAVU Aura Eebenpuusta valmistettu Unisex rannekello Kellotaulun halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

  • HAVU Virta Eebenpuusta valmistettu Unisex rannekello Kellotaulun halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

  • HAVU Virta Eebenpuusta valmistettu Unisex rannekello Kellotaulun halkaisija on 42mm ja rannekkeen leveys 20mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

  • Aarni XO Jalava

    199,90 
    Taipuu, muttei murru. Kotimaisesta jalavasta valmistettu Aarni XO on tyylikäs ja kestävä valinta. Mustavalkoinen värimaailma yhdistettynä tummasyiseen jalavaan tekevät tästä mallista todellisen katseenvangitsijan, joka sopii erinomaisesti sekä miesten että naisten ranteeseen. Kellon sydämenä toimii huippulaatuinen sveitsiläinen Ronda-koneisto. Kellon halkaisija on 43mm ja rannekkeen leveys 21mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • HAVU Aava (38mm) pähkinäpuusta valmistettu unisex rannekello safiirilasilla, kellotaulu on suomalaista visakoivua. Kellotaulun halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

    VARMA VALINTA JOKAPÄIVÄISEEN KÄYTTÖÖN

    Aava on laadukkaista materiaaleista valmistettu puinen rannekello, joka sopii jokaiselle.

    Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Rannekkeen säätö sopivan mittaiseksi on helppoa tästä linkistä löytyvän ohjevideon avulla.
  • HAVU Aava (42mm) pähkinäpuusta valmistettu unisex rannekello safiirilasilla, kellotaulu on suomalaista visakoivua. Kellotaulun halkaisija on 42mm ja rannekkeen leveys 20mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

    VARMA VALINTA JOKAPÄIVÄISEEN KÄYTTÖÖN

    Aava on laadukkaista materiaaleista valmistettu puinen rannekello, joka sopii jokaiselle.

    Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Rannekkeen säätö sopivan mittaiseksi on helppoa tästä linkistä löytyvän ohjevideon avulla.

  • Aarni XO-Ebony, klassisen tyylikäs eebenpuusta valmistettu rannekello tummalla taululla ja  kullanvärisillä yksityiskohdilla.  Kellon halkaisija on 43mm ja rannekkeen leveys 21mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Suomalaisesta visakoivusta valmistettu Aarni XO kullanvärisellä taululla ja yksityiskohdilla. Kello sopii sekä naiselle että miehelle. Kellon halkaisija on 43mm ja rannekkeen leveys 21mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Aarni XO-Tammi

    199,90 
    Tyylikäs ja kestävä tammesta valmistettu Aarni XO vaaleanharmaalla taululla. Kello sopii sekä naiselle että miehelle. Kellon halkaisija on 43mm ja rannekkeen leveys 21mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Muotoilijamme Heikki Hartikaisen suunnittelemassa Oiva-korusarjassa lähtökohtana on ollut punos, joka muodostaa korujen kauniin pinnan. Oivaa suunnitellessaan Heikillä oli mielessään perinteiset suomalaiset punostyöt ja pärekorit, joita Heikki on itsekin päässyt valmistamaan lapsena isänsä kanssa. Oiva-koruissa klassinen punosmuoto yhdistyy moderniin hopeakoruun. Ranneketjun pituus 21cm. Oiva-koruillamme ilahdutat isää isänpäivänä, yllätät läheisesi hänen syntymäpäivänään tai koristaudut itse niin arkeen kuin juhlaa.
  • Toivo sopii kaikenikäisille jokapäiväiseen käyttöön sekä lahjaksi jokaiselle, jolle haluat antaa toivoa paremmasta huomisesta. Riipuksen koko on 33x39mm ja ketjun pituus 50cm.
  • Vaellus-rannekoru on tyylikäs lisä niin arki- kuin juhla-asuun. Rannekorun pinta muistuttaa puun eläväistä pintaa ja siksi se on luonnossa liikkujan koruvalinta. Korun koko on 54x13mm ja ketjun pituus 21cm.
  • Valtiatar-korusarja tuo iloa kaikkiin elämän hetkiin. Se hurmaa ajattomuudellaan ja toimii todellisena voimakoruna. Korun koko on 39x50 mm ja ketjun pituus on 45/50 cm.
  • Näyttävillä Tanssi-koruillamme täydennät juhlatyylisi. Niissä juhlan lumoava taika kulkee mukanasi ainiaan. Tanssi-riipus on ihastuttava lahja ja sopii erinomaisesti arkeen ja juhlaan. Korun koko on 70x31 mm ja ketjun pituus on valittavissa 45/50.
  • Mystiikkaa ja klassista kauneutta. Tumma eebenpuu yhdistettynä kultaisiin yksityiskohtiin tekevät tästä mallista todellisen katseenvangitsijan. Kellon sydämenä toimii tarkka ja laadukas sveitsiläinen Ronda-koneisto. Rungon halkaisija 38mm rannekkeen leveys 18mm. Aarni Vega toimitetaan tyylikkäässä lahjakotelossa, arvolleen sopivasti.
  • Siro ja selkeä Aarni-Ebony rannekello on valmistettu upeasta eebenpuusta. Kellossa on vaalea helmiäistaulu. Kellon halkaisija on 34mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Keveyttä ja arvokkuutta yhdistettynä hirvennahan pehmeyteen. Aarni Tundra on suunniteltu erityisen ohueksi, jolloin se tuntuu uskomattoman mukavalta ranteessa. Upea visakoivuinen kellotaulu kääntää takuulla katseet. Ranneke on valmistettu kotimaisesta ylellisen pehmeästä hirvennahasta.
  • Kotimaisesta visakoivusta. Aarni Saga on upea Hartolassa kasvaneesta visakoivusta valmistettu kello erityisesti naisille. Kultaiset yksityiskohdat sointuvat upeasti yhteen visakoivun kanssa.
  • Klassista säihkettä. Aarni Saga on upea kotimaisesta saarnesta valmistettu kello erityisesti naisille. Hopeiset yksityiskohdat sopivat hyvin yhteen muiden samansävyisten korujen kanssa. Kellon halkaisija on 34mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Siro ja säihkyvä. Aarni Saga on upea pähkinäpuinen kello erityisesti naisille. Ruuskultaisten yksityiskohtien myötä tämä kello todella säihkyy ranteessasi. Kellon halkaisija on 34mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Suomalaisesta saarnista valmistettu Aarni Vega Saarni -kello jossa yhdistyy kauniisti puun ja ruusukullan värit. Kellon halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Hempeän vaalea  oliivipuusta valmistettu Aarni Vega Olive, vaalealla simpukankuoren tavoin helmeilevällä kellotaululla. Kellon halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Aarni Vega-Curly Birch on valmistettu suomalaisesta arvopuusta, visakoivusta. Kellotaulu on väriltään syväsininen joka kuvastaa hienosti Suomea. Kellon halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Siro ja selkeä Aarni-Ebony rannekello on valmistettu upeasta eebenpuusta. Kellossa on vaalea helmiäistaulu. Kellon halkaisija on 34mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Klassisesn tyylikäs Aarni Vega-Walnut rannekello on valmistettu näyttävästä ja arvokkaasta tummanruskeasta pähkinäpuusta. Kellossa on hiilenharmaa kellotaulu. Kellon halkaisija on 38mm ja rannekkeen leveys 18mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Höyhen-sarjan hopeinen riipus on näyttävä koru kauneuden ja luonnon ystäville. Korun koko on 14x66 mm ja ketjun pituus on säädettävissä 70/85 cm.
  • HAVU Tuohi  oliivipuusta valmistettu naisten rannekello valkoisella taululla. Kellotaulun halkaisija on 36mm ja rannekkeen leveys 16mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.  

    VAALEA YLEISILME JA MIELLYTTÄVÄÄ KÄYTTÖMUKAVUUTTA

    Tuohi on mainio valinta, kun arvostat kellossasi selkeää muotoilua, vaaleaa yleisilmettä ja todella miellyttävää käyttömukavuutta.

    Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Ohjevideon rannekkeen lyhentämisestä löydät tästä linkistä.

  • Festina Chronograph tyylikäs teräksinen rannekello tummansinisellä taululla. Kellossa on ajanotto, päivyri ja pimeässä hohtavat indeksit ja viisarit. Kello on 100m vesitiivis eli kestää myös uimisen. Kuoren halkaisija on 45mm ja rannekkeen leveys 21mm. Festina-kelloilla on kahden vuoden takuu.
  • Kultainen risti. Korun mitat ovat 12 x 20 mm. Ketju ei kuulu hintaan. Kaiverrus ilmaiseksi, ilmoita lisätiedoissa haluamasi teksti.
  • Kokomusta miehekäs chrono, eli ajanotolla varustettu kello. Musta taulu sopii täydellisesti mustaan teräskuoreen. Kuoren halkaisija 42,5 mm. Vesitiivis 50 m asti.
  • Festina Chronograph tyylikäs teräksinen rannekello muodikkaallaa vihreällä taululla. Kellossa on ajanotto, päivyri ja pimeässä hohtavat indeksit ja viisarit. Kello on 100m vesitiivis eli kestää myös uimisen. Kuoren halkaisija on 45mm ja rannekkeen leveys 24mm. Festina-kelloilla on kahden vuoden takuu.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Kuoren halkaisija 41 mm.
  • Oiva-risti sopii mainiosti muistoksi ripille pääsyn johdosta ja antaa arvokkaan loppusilauksen tyylitietoisen asukokonaisuudelle! Se on kooltaan 20x37 mm ja toimii erinomaisesti myös asustekoruna valkoisen t-paidan tai rokahtavan nahkarotsin kanssa kun haluat pukea yllesi suomalaista arvokkuutta henkivän korun. Ketjun pituus 50 cm .
  • Grafiitti-korusarjan riipus on persoonallinen miesten koru jokaiseen päivään. Koruosan koko on 17x31mm ja ketjun pituudeksi voi valita 50 tai 70 cm.
  • Ilmari-rannekoru on tyylikäs luottokoru miehille. Rannekoru täydentää tyylikkäästi juhlapukeutumisen ja sopii hienosti lahjaksi läheiselle, jolle haluat kertoa, kuinka paljon hänestä välität. Rannekorun pituus on 21cm. Ilmari-korut täydentävät tyylikkäästi juhlapukeutumisen ja sopivat hienosti lahjaksi läheiselle, jolle haluat kertoa, kuinka paljon hänestä välität.
  • Valtiatar-korusarja tuo iloa kaikkiin elämän hetkiin. Se hurmaa ajattomuudellaan ja toimii todellisena voimakoruna. Valtiatar-korvakorujen koko on 26x36mm.
  • Teräksinen miehekäs chrono, eli ajanotolla varustettu kello. Musta taulu sopii täydellisesti teräskuoreen. Kuoren halkaisija 42,5 mm. Vesitiivis 50 m asti.
  • Siroa ja eleganttia arvokkuutta. Aarni Aurora on klassista designia arvostavan naisen valinta. Burgundinpunaista kellotaulua kehystää kaunis tiikkinen kehys. Miellyttävän pehmeä hirvennahasta valmistettu ranneke kruunaa kokemuksen. Kellon halkaisija on 36mm ja rannekkeen leveys 16mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa.
  • Materiaali: 925 hopea Koko: Ø 25 mm Ketju: 55cm
  • Upea, uutuuskoru Hurma jäykässä pannassa. Materiaali kirkasta hopeaa, halkaisija 25 mm. Panta on 45 cm pitkä.
  • Wave+

    Leatherman Wave+

    159,00 
    Leatherman-malli, jonka kaikki tuntevat, uudistettu malli Wave+.  Vahvat pihdit, helposti avautuvat ulkoterät, joita täydentävät lukuisat työkalun sisäpuolelta avautuvat työkalut. Kiinteä adapteri, johon saatavalla vaihtokärkisarjalla käyttömahdollisuudet laajenevat entisestään. Tuotteella 25 vuoden takuu.
  • HAVU Hiili tummasta santelipuusta valmistettu unisex rannekello, tyylikkäällä hiilenmustalla puisella kellotaululla. Kellotaulun halkaisija on 40mm ja rannekkeen leveys 20mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

    VARMA VALINTA KÄYTTÖKELLOKSI

    Hiili on erinomainen valinta päivittäiseen käyttöön tai vaikka pukukelloksi.

    Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Ohjevideon rannekkeen lyhentämisestä löydät tästä linkistä.
  • HAVU Viima Zebrapuusta valmistettu Unisex rannekello Kellotaulun halkaisija on 40mm ja rannekkeen leveys 20mm. Havu kelloilla on kahden vuoden takuu.

    ERINOMAINEN VALINTA JOKAISEEN RANTEESEEN

    Viima on yksi Havun kestosuosikeista, johon asiakkaamme ovat kerta toisensa jälkeen ihastuneet - tuntuma ja ulkonäkö suorastaan vievät mennessään.

    Paketissa tulee mukana työkalu rannekkeen lyhentämistä varten. Ohjevideon rannekkeen lyhentämisestä löydät tästä linkistä.

  • Materiaali: 925 hopea Koko: 24 x 20 mm Ketju: ankkuriketju 45 cm
  • Materiaali: 925 hopea Koko: 24 x 20 mm Ketju: ankkuriketju 45 cm
  • Kaunis ja siro kullanvärinen naisten rannekello metallirannekkeella. Helmiäistaulu ja kullanväriset indeksit ja viisarit. Kuoren mitat: 21x29mm, rannekkeen leveys 12mm.
  • Festina F20010-1
    Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100 m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Tyylikäs kello juhlaan, kullanväriä sekä mustaa. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Leijona Blägä on tyylikäs miesten rannekello. Kellon halkaisija on 41 mm ja se on valmistettu kullanvärisestä teräksestä. Kellossa on mineraalilasi ja sen vesitiiviysluokitus on 50m / 5atm.
  • Suojelija -ristin ajaton muotokieli sopii kaikenikäisille ja voit antaa sen vaikkapa rippilahjaksi nuorelle tai kenelle vain, jolle haluat kertoa hänen olevan tärkeä ja rakastettu. Ristin koko 17 x 33 mm, ketjun pituus 42/45cm.
  • Leijona Blägä Rose Gold
    Tämän hetken suosittu väri miesten kelloissa, ruusukullan värinen kuori ja vihreä taulu. Kellon halkaisija on 41 mm ja se on vesitiivis 50 m.
  • Kultainen risti

    149,00 
    Kultainen sileä risti 24mm
  • Linnunrata-riipus on ajaton ja tyylikäs koru jokapäiväiseen käyttöön. Korun koko on 30 x 44mm ja ketjun pituus on säädettävissä 70/85cm.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100 m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Tyylikäs kello juhlaan, kullanväriä sekä mustaa. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Upea sininen taulu sekä kullanväriset osoittimet ja indeksit. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Tyylikkäät siniset osoittimet ja indeksit. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Lumoava Solina korvakorut
    Näyttävät pyöreät korvakorut koukuilla. Korun halkaisija on 36 mm. Tästä kevään juhliin upeat korvakorut!
  • Lumoava Solina riipus
    Kaunis pyöreä Solina riipus. Sopii kaikenikäisille. Korun halkaisija on 36 mm ja ketjun pituus 42/45 cm.
  • Sale!
    Lumoava Hento kaulakoru

    Lumoava Hento kaulakoru

    Alkuperäinen hinta oli: 179,00 €.Nykyinen hinta on: 145,00 €.
    Kaunis kaksiosainen kaulakoru, pidemmän ketjun pituus on 92 cm. Korussa eri kokoisia perhosia, suurimman leveys on 24 mm. Valmistus lopetettu.
  • Toivo sopii kaikenikäisille miehille jokapäiväiseen käyttöön sekä lahjaksi jokaiselle, jolle haluat antaa toivoa paremmasta huomisesta. Riipuksen koko on 21x27mm ja ketjun pituus 50cm

  • 5013-2206
    Kaksivärinen Leijona rannekello vaalealla taululla ja kullanvärisillä yksityiskohdilla. Kellossa on myös tuplapäivyri sekä kestävä  safiirilasi. Kello on vesitiivis 100 m asti. Kuoren haökaisija 40mm ja rannekkeen leveys  20mm kiinnityskohdasta.
  • 5012-2514
    Tyylikäs lilatauluinen teräskuorinen kello minkä ikäiselle miehelle tahansa, tyyliä löytyy tyylitajuiselle. Kellon halkaisija on 41 mm ja se on vesitiivis 50 m.
  • Yhdessä sarja muistuttaa rakkaistamme ja ihanista hetkistä heidän kanssaan. Sarjan taottu pinta heijastaa valoa kauniisti ja korostaa kantajansa upeita piirteitä.
    • Pienempien hopeahelojen halkaisija 8 mm, alimman helan halkaisija 12 mm
    • Materiaali: Kierrätetty Hopea, Ruusukvartsi
    • Säädettävä 50/60 cm ketju
  • Vaellus-rannekoru on tyylikäs lisä niin arki- kuin juhla-asuun. Rannekorun pinta muistuttaa puun eläväistä pintaa ja siksi se on luonnossa liikkujan koruvalinta. Korun koko on 54x13mm ja ketjun pituus 21cm.
  • Ilmari on Heikki Hartikaisen rouhean pelkistetty risti, joka sopii loistavasti niin nuorille kuin vanhemmillekin. Koru on tummennettua hopeaa, sen koko on 19x34 mm ja ketjun pituus on 50 cm.
  • Tyylikäs sinitauluinen teräskuorinen kello minkä ikäiselle miehelle tahansa, tyyliä löytyy tyylitajuiselle. Kellon halkaisija on 41 mm ja se on vesitiivis 50 m.
  • lumoava toivo
    Pyöreä koru, jonka sisällä on tähti. Korun halkaisija on 21 mm ja ketjun pituus 50 cm. Anna nuorelle lahja, joka kantaa koko elämän.
  • Korun koko on 19×25 mm ja ketjun pituus on säädettävissä 42/45 cm. Riipus koostuu kahdesta ympyränmuotoisesta kappaleesta, joita voit pitää joko yhdessä tai voit jakaa riipuksen niin, että annat siitä toisen osan vaikka ystävällesi lahjaksi.
  • Kaunis pintakuvioitu sydänkoru. Korun koko on 29 x 29 mm. Ketjun pituus säädettävissä 45/50 cm.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100 m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Tyylikäs musta nahkaranneke sekä hopeanvärinen taulu upein sinisin osoittimin. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Sveitsiläinen miesten kello. Safiirilasi, teräskuori sekä 100 m vesitiiviys: loistava hinta-laatusuhde. Tyylikäs musta nahkaranneke sekä hopeanvärinen taulu selkein numeroin. Kuoren halkaisija 40 mm.
  • Teräksinen miehekäs chrono, eli ajanotolla varustettu kello. Musta taulu ja minuuttirengas sopii täydellisesti teräskuoreen. Kuoren halkaisija 44 mm. Kello on vesitiivis 100 m asti, eli kellon kanssa on turvallista uida.
  • Lumoava Hurma riipus
    Upea, uutuuskoru Hurma. Materiaali kirkasta hopeaa, halkaisija 23 mm. Ketju säädettävissä 42/45/50 cm.
  • Leijona miesten kello safiirilasilla
    Kestävä ja komea kello. Naarmuuntumaton safiirilasi sekä 100 m vesitiiviys. Kuoren halkaisija on 39 mm. Siniset osoittimet ja indeksit tuovat kelloon tiettyä särmää.
  • Sinun lämpösi äärellä avaan silmäni ja sydämeni. Kaunis iso Rakkain riipus lyhyessä ketjussa. Pelkkä nimi jo riittää kertomaan sen tärkeimmän lahjan saajalle. Riipus on valmistettu rodinoidusta hopeasta (925) ja sen koko on 27x31 mm. Ketjun pituus 42/45 cm.
  • Kultainen risti

    136,00 
    Kultainen risti 20mm
  • Materiaali: 925 hopea Koko: 6 x 43 mm Pituus: 21 cm
  • Materiaali: 925 hopea Koko: 29 x 22 mm Ketju: Ankkuriketju 45 cm
  • Jm Smart Target kellolla voit seurata vaikka stressitasoasi tai untasi. Vastaanota viestit ja puhelut ja treenaa. Vaihda musiikkikappaletta kellon avulla tai tarkista säätiedot. Akunkesto 10 päivää normaalikäytössä ja jopa 45 päivää lepotilassa.
  • Jm Smart Target kellolla voit seurata vaikka stressitasoasi tai untasi. Vastaanota viestit ja puhelut ja treenaa. Vaihda musiikkikappaletta kellon avulla tai tarkista säätiedot. Akunkesto 10 päivää normaalikäytössä ja jopa 45 päivää lepotilassa.
  • Titaaninen miesten rannekello tyylikkäällä sinisellä taululla ja päivämääränäytöllä. Kellon halkaisija 38mm. Titan on materiaalina kevyt, kestävä ja lämmin ihoa vasten. Kello on vesitiivis 100 m asti, eli kellon kanssa on turvallista uida.
  • Soturi-kalvosinnapit ovat persoonalliset asusteet miehelle. Voit täydentää kokonaisuuden Soturi-solmioneulalla. Kalvosinnappien koko on 18x18 mm.
  • Oiva-koruillamme ilahdutat isää isänpäivänä, yllätät läheisesi hänen syntymäpäivänään tai koristaudut itse niin arkeen kuin juhlaa. Oiva-solmionpidikkeen koko on 63x7mm.
  • Oiva-kalvosinnapeilla ilahdutat isää isänpäivänä, yllätät läheisesi hänen syntymäpäivänään tai koristaudut itse niin arkeen kuin juhlaan.  Kalvosinnappien koko on 21 x 9mm.
  • Ilmari-kalvosinnapit täydentävät tyylikkäästi juhlapukeutumisen ja sopivat hienosti lahjaksi läheiselle, jolle haluat kertoa, kuinka paljon hänestä välität. Kalvosinnappien koko on 21x10 mm. Ilmari-korut täydentävät tyylikkäästi juhlapukeutumisen ja sopivat hienosti lahjaksi läheiselle, jolle haluat kertoa, kuinka paljon hänestä välität.
  • Kukinto-riipus toistaa täyteen loistoonsa puhjenneiden kukkien muodon, joka viestii ympärilleen toivoa, rakkautta ja uskoa uusiin alkuihin. Kukinto-riipus sopii kaikkiin elämäsi hetkiin, niin juhlaviin kuin arkisiin. Riipuksen koko on 24x53mm ja  ketjun pituus on säädettävissä 45/50 cm.
  • Ajattoman tyylikäs Luoto-kaulakoru sopii niin arkeen kuin juhlaan. Kaulakoru asettuu kauniisti solisluiden kohdalle ja kirkastaa kasvoja. Korun koko on 56x22mm ja ketju pituus on säädettävissä 45/50cm.
  • Ajaton ja tyylikäs Leijona Töölö rannekello mustalla nahkarannekkeella. Mustassa taulussa on päivyri, suomenkielinen viikonpäivänäyttö ja hopeanväriset viisarit. Kuoren halkaisija on 37,5mm ja rannekkeen leveys 18mm.
  • Ajaton ja tyylikäs Leijona Töölö rannekello mustalla nahkarannekkeella. Vaaleassa taulussa on päivyri, suomenkielinen viikonpäivänäyttö ja hopeanväriset viisarit. Kuoren halkaisija on 37,5mm ja rannekkeen leveys 18mm.
  • "Aamu on saanut inspiraationsa kesän aurinkoisista aamuista, joina elämä tuntuu kevyeltä ja tuuli tuivertaa hiuksissa."
    • Materiaali: Kierrätetty Hopea
    • Korvakorujen Pituus 6 cm
    Me & Martina korut on suunniteltu sopimaan jokaiseen tilaisuuteen, niin arkeen kuin juhlaankin ja ne muistuttavat sinua siitä, kuinka upea olet. Jokainen koru on valmistettu käsityönä Suomessa omalla verstaallamme.    
  • "Aamu on saanut inspiraationsa kesän aurinkoisista aamuista, joina elämä tuntuu kevyeltä ja tuuli tuivertaa hiuksissa."
    • Materiaali: Kierrätetty Hopea, Zirkonia kivi
    • Sisältää kaksi kaulakorua 45cm ja 50cm ketjuilla
          Me & Martina korut on suunniteltu sopimaan jokaiseen tilaisuuteen, niin arkeen kuin juhlaankin ja ne muistuttavat sinua siitä, kuinka upea olet. Jokainen koru on valmistettu käsityönä Suomessa omalla verstaallamme.
  • Säkylässä syntynyt
    Pyöreä myllynkiveä kuvastava koru, jossa Säkylän koordinaatit kaiverrettuna. Ketjun pituus 45 tai 50 cm. Korun halkaisija n. 30 mm.
  • Säde kalvosinnapit
    Pelkistetyt tyylikkäät kalvosinnapit. Mitat ovat 22 * 10 mm. Kaiverrus kuuluu hintaan.
  • Säde solmionpidin
    Pelkistetty tyylikäs solmionpidin. Mitat ovat 66 * 8 mm. Kaiverrus kuuluu hintaan.
  • kullanvärinen kello
    Kaunis kullanvärinen kello zirkoneilla koristeltuna. Siro 29 mm halkaisijalla oleva naisten rannekello. Kuori ja ranneke kullattua terästä. Vesitiivis 50 m asti.
  • Solmioneula
    UUTUUS, Suomi 1917 malliston solmioneula. Koko 69 x 17 mm. Materiaali on tummennettua 925 hopeaa.
  • Lumoava Polku solmioneula
    Solmioneula oksidoitua ja rodinoitua hopeaa. Hieno, kolmiulotteinen pinta kehyksen sisällä. Solmionpitimen koko on 64 x 7 mm. Kaiverrus kuuluu hintaan.
  • Lumoava Soulmates memories stay forever
    Katri Niskasen suunnittelema koru Soulmates. Valitse kolmesta tekstistä sopivin. Korun koko on 15 x 17 mm, ketjun pituus 42/45 cm.
  • Lumoava Polku kalvosinnapit
    Tyylikkäät kalvosinnapit oksidoitua ja rodinoitua hopeaa. Hieno, kolmiulotteinen pinta kehyksen sisällä. Kalvosinnappien koko on 19 x 11 mm. Kaiverrus kuuluu hintaan.
  • Suomi 1917 malliston kalvosinnapit. Kooltaan ne ovat 24 x 20 mm ja materiaaliltaan tummennettua 925 hopeaa. Näihin sopii hyvin sarjaan kuuluva solmionpidin.
  • Tässä kellossa on kaikki ominaisuudet kovempaan käyttöön. Kestävä ja kova teräskuori, naarmuuntumaton safiirilasi sekä 100 metrin vesitiiviys. Kello ei hätkähdä helposti. Kuoren halkaisija on 40 mm ja rannekkeen leveys 22 mm.
  • Syksyn 2017 uutuuskoru Rakkain-sarjasta, herkkä kaulakoru. Pelkkä nimi jo riittää kertomaan sen tärkeimmän lahjan saajalle. Riipus on valmistettu rodinoidusta hopeasta (925) ja sen koruosan leveys on 17 mm. Ketjun pituus 42/45 cm.
  • Tyylikkäässä Aarni-korusarjassa on tuotteita sekä miehille, että naisille. Riipuksen materiaali on rodinoitua hopeaa (925) ja se on mitoiltaan 19x30mm. Ketjun pituus on 45/50cm.
    • Yhden osan halkaisija 10 mm
    • Materiaali: Kierrätetty Hopea
    • Pituus 20/21cm
  • Materiaali: 925 hopea Koko: 24 x 20 mm Ketju: 42 / 45 cm
  • Hopeinen Elegia-riipus on herkän kaunis koru ajattoman muotoilun ystäville. Korun koko on 16x26 mm ja ketjun pituus on säädettävissä 45/50 cm.
  • Rossi-riipuksen voima syntyy kiiltävän ja mattapinnan kontrastista ja voimakkaista ja virtaviivaisista muodoista. Virtaviivainen Rossi-riipus on saanut inspiraationsa automuotoilusta ja siinä on nähtävillä voima, vauhti ja itsevarmuus - se on koru vahvalle ja tyylinsä tuntevalle korujen käyttäjälle ja toimii monen tyylin viimeistelijänä. Rossi-riipuksen koko on 14x24 mm ja sen ketju on säädettävissä 42/45/50 cm eli lukon saa kiinnitettyä päätylenkin lisäksi kahteen säätölenkkiin ja sitä on mahdollista pitää kolmessa eri mitassa.
  • Tyylikäs Leijona naisten rannekello teräsrannekkeella ja vaalealla kellotaululla. Kuoren halkaisija on 33 mm. Kello on roiskevesitiivis 50 m. Rannekello sopii niin arkeen kuin juhlaa, sillä se on klassisen näyttävä kello.
  • Aarre-korusarjan ristin upea kuviointi ja mielenkiintoinen muoto tekevät siitä persoonallisen korun vaikkapa rippiristiksi. Korun koko on 24x41mm ja ketjun pituus on säädettävissä 45/50 cm.
  • Jm Smart Hello kellolla voit seurata vaikka stressitasoasi tai untasi. Vastaanota viestit ja puhelut ja treenaa. Vaihda musiikkikappaletta kellon avulla tai tarkista säätiedot. Akunkesto 7 päivää normaalikäytössä ja jopa 45 päivää lepotilassa.
  • Jm Smart Hello kellolla voit seurata vaikka stressitasoasi tai untasi. Vastaanota viestit ja puhelut ja treenaa. Vaihda musiikkikappaletta kellon avulla tai tarkista säätiedot. Akunkesto 7 päivää normaalikäytössä ja jopa 45 päivää lepotilassa.
  • Helmi-korusarjan ristit ovat kauniin siroja ja ne sopivat loistavasti vaikkapa rippiristiksi. Tämän hopeisen korun koko on 11x17mm, ketjun pituus 45/50cm.  Lumoava korut valmistetaan Suomessa.
  • Kesäyö on saanut inspiraationsa taianomaisista keskikesän öistä, jolloin usva laskeutuu niityille ja luonto lepää.
    •  
      • Materiaali: Kierrätetty Hopea, Suomessa valmistettu lasihelmi
      • Kaulakorun halkaisija 17 mm
      • Ketjun pituus 50cm
        Me & Martina korut on suunniteltu sopimaan jokaiseen tilaisuuteen, niin arkeen kuin juhlaankin ja ne muistuttavat sinua siitä, kuinka upea olet. Jokainen koru on valmistettu käsityönä Suomessa omalla verstaallamme.
  • Lumoava Love rannekoru
    Katri Niskasen Love-rannekoru on todella kaunis koru, joka kulkee kanssasi jokaisena päivänä, arjesta juhlaan. Korun koko on 28 × 17  mm ja tekstiosa on muotoiltu mukailemaan rannetta. Ketjun pituus on säädettävissä 18/19,5 cm.
  • nuden värinen ranneke
    Kaunis teräksen ja kullan värinen kello zirkonein koristeltuna. Kaunis helmiäistaulu sekä nuden värinen pintakuvioitu nahkaranneke (16 mm leveä). Vesitiivis 50 m asti.
  • Säkylässä syntynyt
    Pyöreä myllynkiveä kuvastava koru, jossa Säkylän koordinaatit kaiverrettuna. Nahkanauhan pituus 45 cm. Korun halkaisija n. 30 mm.

Go to Top