Valmistujaislahja, vinkit onnistuneeseen lahjavalintaan
LAHJAVINKIT Onnittele uutta ylioppilasta, ammattiin valmistunutta tai korkeakoulututkinnon suorittanutta antamalla valmistujaislahja, joka kestää katsetta ja aikaa!
Keväällä monessa kodissa valmistaudutaan koulujen kevätjuhliin ja valmistujaisiin. Valmistujaislahjan valitseminen voi kuitenkin tuottaa päänvaivaa. Katso lahjavinkkimme, jotka tuottavat iloa pitkään!
Mitä lahjaksi ammattiin valmistuneelle tai ylioppilaalle?
Avain onnistuneeseen lahjavalintaan on tuntea lahjansaajan toiveet ja tyyli. Nuorella vastavalmistuneella on edessään usein muutto opiskelujen perässä ja omat varat menevät herkästi ensimmäisen oman kodin hankintoihin. Vastavalmistunut ansaitsee kuitenkin myös hemmottelua ja luksusta arkeen. Esimerkiksi tyylikäs kello kuitenkin yhdistää käyttöesineen ja arjenluksuksen ja miellyttää taatusti lahjan saajaa! Kun suosit ajatonta designia, lahja antaa iloa vielä pitkään! Jos lahjansaajan toiveet ja tyyli ei ole tiedossa, myös lahjakortti on mieleinen lahja. Sairaanhoitajaksi valmistuneelle varma lahjavalinta on hoitajan kello.
Lahja tuoreelle maisterille, insinöörille tai vasta väitelleelle
Korkeakoulututkinnon suorittanut arvostaa designia ja lahjaa, joka tuo iloa pitkään. Esimerkiksi kauniit korut tuovat ilahduttaa vielä vuosien päästä!
Alta löydät lahjavinkkejä valmistujaislahjaksi niin nuorille, kuin varttuneemmillekin sankareille. Koko kellovalikoimaamme voit tutustua täällä. Varmoja ja ajattomia lahjaideoita löydät esimerkiksi Lumoavan ja Kalevala korun tuotteista ja lisää lahjaideoita miehille löydät täältä.
[widget id=”woocommerce_price_filter-2″]
-
Alma yhdistää viktoriaanisen koristeellisuuden ja modernin muotoilun pitsimäisillä yksityiskohdilla. Riipuksen keskelle asetettu vaaleanpunainen kivi korostaa korun kerroksellisuutta. Alma on moderni perintökoru – näyttävä mutta ajaton valinta sekä juhlaan että arkeen. Saatavilla myös keltakullattuna. Korun koko on 15x14mm ja ketjun pituus säädettävissä 45/50cm. -
Maininki sarjan korvakoru on näyttävä katseenvangitsija, joka ilmentää erityisen hienolla tavalla aaltoon taipunutta muotoa ja veden pinnan kimaltelua. Tappikiinnityksellä toimiva korvakoru on Lumoavan tapaan erittäin miellyttävä ja kevyt käyttää. Saatavilla myös keltakullattuna. Korun koko 25x43mm. -
Alma korvakorut yhdistävät viktoriaanisen koristeellisuuden ja modernin muotoilun pitsimäisillä yksityiskohdilla. Korvakorun keskelle asetettu vaaleanpunainen kivi korostaa korun kerroksellisuutta. Alma on moderni perintökoru – näyttävä mutta ajaton valinta sekä juhlaan että arkeen. Saatavilla myös keltakullattuna. Korun koko on 10x19mm -
Aina-rannekoru ilmentää hiljaisen luksuksen trendiä puhtaimmillaan. Rannekoru yhdistää rannerenkaan ja ranneketjun hyvät puolet. Koru on todella helppo kiinnittää ja se pysyy varmasti paikallaan; koruosa edessä ja ketjukiinnitys ranteen sisäpuolella. Rannekorun leveys on 3mm ja sitä on saatavilla kolmessa eri koossa, 16,5cm, 18 cm ja 19,5 cm. Saatavilla myös keltakullattuna. -
Aina-korvakorujen minimalistinen muoto on viimeistelty pienillä yksityiskohdilla – helmeilevällä reunalla ja kirkkaalla kivellä, joka antaa rauhalliseen muotoon tarkasti kohdennetun säihkeen. Tässä sarjassa yhdistyvät selkeys ja hienovaraisuus. Se ei ole sesonkiin sidottu vaan suunniteltu kestämään aikaa – sellainen koru, joka toimii aina, riippumatta tilanteesta tai tyylistä. Saatavilla myös keltakullattuna. Korun koko on 11mm. -
Aarni Leon-Curly Birch on valmistettu suomalaisesta arvopuusta, visakoivusta.. Kellon halkaisija on 41 mm ja rannekkeen leveys 20 mm. Huomioithan, että puun kuviointi ja sävy ovat yksilöllisiä kaikissa tuotteissa. Aarni kelloille myönnetään 3 vuoden takuu. Kello toimitetaan Aarnin omassa tyylikkäässä kotelossa. -
Kesän uutuudet – tappikorvakorut ja miniriipus – tekevät sarjasta entistä monikäyttöisemmän. Ne ovat helppoja yhdisteltäviä ja täydellinen valinta sinulle, joka etsit ”sitä yhtä korua”, joka viimeistelee asun tilanteessa kuin tilanteessa. Korun koko on lev. 12 mm. Ketjun pituus säädettävissä 45/50 cm