KristiinaHoo

Tietoa KristiinaHoo

Kelloseppä jo 4. polvessa. Kertoo ajoittain juttuja liikkeen asioista omalla tyylillään, eli ei ammattimaisena kirjoittajana vaan ammattimaisena kauppiaana ja kelloseppänä.

Astu rohkeasti sisään

Luin Aamulehdestä syntymästään asti tuntemani kollegan Jennin haastattelun (olemme tunteneet vauvasta asti, emme silti ole kollegoita olleet niin kauan, vanhempamme olivat tuolloin :) ). Jenni ajattelee asioista hyvin samalla tavalla kuin minä. Ja on yhtä halukas pitämään Tampereen keskustan kivijalkaliikkeet elinvoimaisina kuin minä Säkylän. Siksi tämä artikkeli sopii jaettavaksi tähän, koska asiat ovat samalla tavalla [...]

2024-11-04T22:26:28+02:00|

Pitkästä aikaa!

On näemmä kulunut pian 6 vuotta aikaa siitä, kun tänne on tullut kirjoiteltua. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon, niin maailmalla kuin itsellä. Maailma ja tapa miten elämme ja kulutamme, on muuttunut sinä aikana. On ollut pandemiaa ja sotaa ja muuta. Niitä ei halua muistella enää yhtään vaikka ne edelleen vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme jollain [...]

2024-10-13T22:09:45+03:00|

Joulu se tulla jolkottaa…

Kiitos nuorison (kyllä, meidän 17v!!) ja autoilun, päässäni soi Ti-Ti Nallen Joulu ja laulu "Onkos kilttejä lapsia?" No, ei siitä sen enempää. Mutta kun se sama lause toistuu päässä useasti, tulee todettua, että kyllähän se oikeasti jolkottaa. Kovaa vauhtia. Olenko tehnyt asialle jotain? En. Tai on meillä jo jouluvalot viritetty. Ilmeisesti ei kuitenkaan niin paljon [...]

2018-12-11T23:57:11+02:00|

Mistä kaikki sai alkunsa

Näin virallisena syntymäpäivänä on hyvä muistella liikkeemme kulkua yli 90 vuoden takaa tähän päivään. Tänään on Kelloliike Kankareen 92. syntymäpäivä. Mitä isoisoisä korjasi, onko yhtään samaa mitä minä, 4. polven kelloseppä teen? 19. vuosisadan alku Eletään vuosisadan alkua. Siis 1900-luvun alkua. Väinö Mäkelä on nuorimies, hänen veljensä on kelloseppä. Tiedetään, että heidän isänsä ja isoisänsä [...]

2018-09-26T16:49:54+03:00|

Muistatko ensimmäisen korusi tai kellosi – Lukijoiden muistoja

Muistoja korusta tai kellosta Jaahas, olisikohan aika hoitaa tämä tarina loppuun... Talvella pyysin lukijoita kertomaan sähköpostilla tai Facebookissa muistoja korusta tai kellosta, siitä ensimmäisestä. Koska useasti jokin asia jää mieleen pysyvästi. Me emme osaa ajatella sitä sillä hetkellä, että se tulee olemaan mielessämme vielä pitkään. Eikä se välttämättä silloin tunnu kovinkaan merkittävältä asialta. Mutta jos [...]

2018-09-02T19:53:18+03:00|

Takahuoneessa

Liikkeessämme on paikalla yleensä 2-3 työntekijää. Aina silloin tällöin joku ihmettelee, että onko meille kaikille töitä, ei varmaan ole koko ajan asiakkaita palveltavana. Ajattelin avata vähän sitä työtä, joka ei näy myymälän puolelle. Eli vaikka asiakkaita ei ole ruuhkaksi asti, me kaikki olemme työllistettyjä muissa hommissa. Kellosepät Meillä on esimerkiksi kaksi kelloseppää. Minä, yrittäjä, hoidan kaikki [...]

2018-04-11T22:50:44+03:00|

Uusia tuulia

Oikea hetki Joskus asiat loksahtelee paikalleen ja tuo uusia asioita elämään. Niin töissä kuin vapaallakin. Ihmisten pitää vain osua kohdakkain, oikeassa hetkessä, oikeaan aikaan. Kohta 1,5 vuotta sitten oli ensimmäinen osuminen, kohdattiin Marian, suomalaisen artistin kanssa. Siitä on poikinut monia asioita. Hän edustaa myymiämme koruja ja liikettämme. Hän edustaa tilaisuuksissamme. Vuosi sitten hän lauloi lähes [...]

2018-04-05T11:05:05+03:00|

Somestrategia, SEO, Mash ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon

Ajat muuttuvat On näemmä mennyt hetki, etten ole kirjoitellut. Tarkoitus oli suurinpiirtein viikoittain kirjoitella jotain. Mutta kyllä se aika menee tänä päivänä niin haipakkaa, ettei millään ehdi keskittyä kaikkeen. Mietin tuossa juuri, että ei tämä liikkeen pyörittäminen ihan samanlaista ole mitä edellisellä, saatika sitä edellisellä sukupolvella oli. Kunhan välillä mainosti lehdessä ja vaihtoi näyteikkunaa. Ja [...]

2018-02-25T21:53:27+02:00|

Muistatko ensimmäisen korusi tai kellosi?

Ensimmäinen koru, minä muistan. Sain sen syntymälahjana eräältä koruedustajalta. Se oli kultainen Snoopy-riipus. Muistan edustajan nimen, muistan melkein äänenkin. Vaikka hän jäi eläkkeelle jo kauan kauan sitten. Muistan sen, kun edustajia kävi usein, paljon enemmän mitä nykyään. Silloin ei ollut sähköposti- tai verkkotilausten mahdollisuutta. Ei ollut keksitty edes faksia. Joo, oli puhelimet keksitty ja en [...]

2018-01-28T19:24:51+02:00|

Panostus kauneuteen ja hyvinvointiin

"Meillä oli pienen pieni unelma ja päätimme kokeilla pienen naisyrittäjäporukan kesken miten ihmiset lähtevät liikkeelle, kun järjestetään kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvä ilta. Ja yllätyimme todella, todella positiivisesti. Kiitos paljon teille, suurelle joukolle naisia, jotka saavuitte paikalle 9.1.!" Näin alkaa tekstimme paikallislehden mielipidepalstalla. Meillä oli unelma, haave. Toive siitä, että suunnittelemamme ilta toisi naisia, ja miehiäkin, [...]

2018-03-08T10:22:25+02:00|
Go to Top